Reaktionopeustesti satunnaisluvuilla

Scratch-treenit ovat jatkuneet tänäänkin, kun ulos ei pääse sateen takia. Treenattu on edelleen satunnaislukuja ja muuttujia.Tässä pelissä voit testata reaktionopeuttasi. Pallo ilmestyy ruudulle satunnaiseen paikkaan ja liikkuu satunnaiseen suuntaan satunnaisella nopeudella. Yritä hiirellä klikkaamalla osua palloon oikeaan kohtaan saadaksesi pisteen. Aikaa sinulla on 30 sekuntia. Pallo on näkyvissä sekunnin kerrallaan.

HUOM! Pelin näkeminen ja pelaaminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei valitettavasti voi pelata iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Peli käynnistyy vihreää lippua klikkaamalla. Ja sitten vain palloa klikkailemaan. 😀

 

 

Satunnaisluvuilla modernia taidetta ;-D

Tänään olen harjoitellut Scratchillä satunnaislukuja, ja niinpä tein pienen animaationpätkän, jossa Calv maalaa randomisti modernin taiteen maalauksia tiiliseinään.

HUOM! Animaation näkeminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei valitettavasti näe iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Animaatio käynnistyy vihreää lippua klikkaamalla. Calvin voi laittaa maalaamaan aina uudestaan lippua klikkaamalla. Joka kerta syntyy erilainen taulu, eri väreillä. Onko Calv uusi Joan Miró? Eipä sitten muuta kuin analysoimaan Calvin maalausten symboliikkaa. 😀

 

 

Tunnetko suomalaista kirjallisuutta? -peli

Hyvät kirjat, runot ja novellit ovat ikuisia ja ajattomia; niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan. Niillä on aina jotain uutta sanottavaa, jos lukija vain haluaa kuunnella.

Tämä pieni peli kyselee pelaajalta sellaisia kirjailijoita, jotka ovat jääneet suomalaisen kirjallisuuden historiaan tekstiensä ansiosta. He eivät ole yhden syksyn tähdenlentoja. Peli on tehty myös Turun Kirjamessujen kunniaksi; messut alkoivat tänään 6.10.2017. 🙂

HUOM! Pelin pelaaminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei voi valitettavasti pelata iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Pelissä on neljä kysymystä. Lue, mitä kissa sinulle kertoo, ja vastaa kysymyksiin.
2 pistettä saa, kun tietää oikean vastauksen heti ensimmäisellä kerralla.
1 pisteen saa, kun tietää oikean vastauksen toisella kerralla.
Kolmatta tilaisuutta ei enää tule, vaan peli jatkuu seuraavaan kysymykseen. 🙂

Peli käynnistyy klikkaamalla vihreää lippua. 🙂

 

Scratch-projekti: Lepakko lentää

Tämä taitaa olla 13. Scratch-projektini… tai jotain sinne päin. 😉
Kaksi viikkoa on nyt näperrelty Ohjelmoinnin alkeet -kurssilla.

Animaation näkeminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei voi valitettavasti nähdä iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö sallittuna.

Vihreää lippua klikkaamalla käynnistyy pieni animaatio.

Peuran poluilla

Pääsiäislauantaina citykanin retki suuntautui Mynämäen Korvensuuhun, Savikulmalle, josta lähdimme patikoimaan Korvensuun padon yli sen takaiseen metsään. Oppaana meillä oli retkimestari Antti.

Ensin kuljimme hiukan teitä pitkin ja sitten puikahdimme salaisesta ”portista” metsään polulle, jonka tuntevat vain peurat ja savikulmalaiset. 😉

Metsän pohja oli täysin vihreiden sammaleiden peitossa, joten käveleminen tällä pehmeällä pinnalla tuntui tosi hyvältä, ihan erilaiselta kuin asfalttia pitkin. Sammal peitti kaikki kivet myös, ja metsä kumpuili vihreinä aaltoina ympärillämme. Olimme ilmeisesti lintujen päiväunien aikaan liikkeellä, sillä metsä henkäili ympärillämme hiljaisuutta ja rauhaa. Emme kuulleet edes peuran jalkojen töminää. Vain kanahaukan ääntely kaikui ylhäällä puiden yläpuolella, ja siellä liitelikin majesteetillisen rauhallisesti kolme kanahaukkaa.

Jotta olisin saanut vangittua kameralla edes pienen osan metsän vihreydestä, käytin Pop Color ja Toy -efektejä, mutta nekään eivät pystyneet tallentamaan vihreyttä, kuten sen metsässä näimme.

Zen-aukioilla metsän mystisyys ja hiljaisuus tiivistyi, ja niissä varmaan ei olisi ollenkaan vaikeaa sujahtaa metsänpeittoon, tuohon metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan.

Retken aikana opin myös erinäisiä asioita, joita retkimestari meille kertoili. Nyt tiedän, että tuttu harmaa jäkälä, jota näkee paljon puiden oksilla ja kivien pinnoilla, on nimeltään sormipaisukarve. Opin myös tunnistamaan lupon ja naavan eron (luppo on se, joka ei veny). Samoin yllätyksenä tällaiselle citykanille tuli sekin, että hirven ja peuran papanat ovat sellaisia pieniä jäniksen papanan näköisiä. Olin aina luullut, että niiden jätökset olisivat vähintäänkin samanlaisia torttuja kuin noutajakoirien. 😀 Pakurikääpä ja sen tervehdyttävät ominaisuudet tulivat retkellä myös tutuiksi. Ja senkin tiedän nyt, että jos kolme metsuria kulkee yhden kesän ajan samaa polkua joka päivä, niin tuo polku on nähtävissä vielä 30 vuoden kuluttua. Ja paljon muita mielenkiintoisia asioita sain tietää, sellaisia joita voi kuulla vain metsässä, luontopolulla. 🙂

Peuran polun reitti oli kuulemma kolme kilometriä, mutta se ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, koska metsässähän aika tihenee ja hidastuu ja hyvässä seurassa aika katoaa kokonaan. 😀

Peurojen polkua pitkin saattaa päästä metsänpeittoon, metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan.

 

 

Tekniikan ihme – elämme scifiä

Silmäilin lauantaina aikani kuluksi Charles Petzoldin teosta Code: The Hidden Language of Computer Hardware and Software, jota suositeltiin eräässä Facebook-ryhmässä. Kirja on vuodelta 2000, ja kirjan alkupuolella oleva esimerkki sai minut pohtimaan tekniikan valtaisaa kehitystä. Esimerkin kaksi 10-vuotiasta poikaa, jotka asuvat vastapäisissä taloissa, yrittävät ratkaista, miten viestittää, kun vanhemmat ovat komentaneet heidät nukkumaan ja valot on ollut pakko sammuttaa. ”Do you have a telephone in your room at the age of 10?” kysyy Petzold. Ja samaan hengenvetoon hän toteaa, että jos perheen tietokone on kytketty puhelinlinjaan, sitä voisi käyttää, mutta onko se huoneessasi? 😀 Aivan. Tuohon aikaan, vuonna 2000, ihmisillä oli jo matkapuhelimia, mutta lapsilla tuskin. WhatsAppia, Snapchatia, Messengeriä ja mitä-niitä-onkaan ei ollut vielä keksitty. Ja niissä perheissä, joissa oli tietokone, se oli yhteisessä käytössä, yhteisissä tiloissa.

Tekniikan kehitys on niin huimaa, että jos juuri nyt kehittelee mielessään jotain innovaatiota, niin joku on jo luultavasti sen toteuttanut. Samoin monet asiat, joista vuonna 2000 osasimme unelmoida vain me scifin harrastajat, ovat nyt useimmille jo arkipäivää. Pari viikkoa sitten espanjantunnilla keskustelimme artikkelista, joka käsitteli espanjalaisia kaupan toimintaan liittyviä keksintöjä. Esimerkiksi sellaista, jossa ostoskoreihin ja -kärryihin kiinnitetään sensori, joka lähettää Bluetooth-yhteyden kautta kaupan järjestelmään informaatiota siitä, mitä reittejä asiakkaat kulkevat, missä kohdissa kauppaa viipyvät, minne eivät ikinä mene. Olemassa on myös teknologia, jossa ostoskorit ja -kärryt rekisteröivät, mitä tavaroita asiakkaat ovat keränneet niihin, ja kun asiakas saapuu riittävän lähelle jotain kaupan mainostauluista, tähän räpsähtää juuri tälle asiakkaalle suunnatut tuotteet ja tarjoukset. Jos kärryssäsi on esimerkiksi kananmunia ja maitoa, mainostaulu voi ehdottaa vehnäjauhojen ja voin ostamista, koska näistähän syntyy jo lettutaikina. 😀 Nenäliinojen ostajalle voidaan tarjota mustaherukkamehua ja appelsiineja.

Monelle meistä ovat jo arkipäivää kauppaketjujen sovellukset puhelimessa. Sovelluksesta näemme kaupan yleistarjoukset sekä meille suunnatut henkilökohtaiset tarjoukset. No, ainakaan K-kaupan algoritmi henkilökohtaisten tarjousteni kohdalla ei ole niitä tarkimpia 😉 mutta kuinka moni tietää, että Suomessakin isojen markettien ostoskärryissä on jo sensoreita, jotka rekisteröivät asiakkaan reitin. Omassa lähimarketissanikin jopa. Ja jos puhelimen WiFi on päällä, kaupan sensorit havaitsevat sen, antavat asiakkaalle vaikkapa tunnuksen T8463 ja seuraavat tämän tunnuksen touhuja kaupassa. 😉 Kauppiaat voivat nykyään seurata myös, mistä ovesta asiakkaat minäkin aikana tulevat, ja miettiä, miksi ihmiset tulevat lounasaikaan aina sivuovesta. Kauppojen saama data meistä on varmaankin äärettömän mielenkiintoista näissäkin tapauksissa, joissa itse asiakas jää järjestelmälle tuntemattomaksi, vain hänen kauppakäyttäytymisensä tallentuu järjestelmään. (Oi, jospa pääsisin analysoimaan tuota dataa!)

Itse toivoisin isojen markettien sovellukseen ominaisuuden, jossa kaupan järjestelmä nappaa laatimani ostoslistan ja tekee minulle sen jälkeen kolme reittivalintaa: nopean, laajennetun ja maisemareitin. Näistä voisin valita sen, mihin minulla olisi aikaa, ja löytäisin kaikki haluamani tuotteet reitin varrelta tarvitsematta hakea niitä sen kummemmin. Ooops, joku jossakin on jo varmaan keksinyt tämänkin tekniikan, ja ehkä se on jossain jopa käytössä.

Hiihtoloman jälkeiselle viikolle meillä on luettavana espanjantunnin keskustelua varten José Luis Martínin teksti Un día de febrero. Tekstissä Martín kertoo lapsuutensa päivästä 23.2.1981. Päivä alkoi ihan tavallisena, mutta illalla televisiossa näytettiin, kuinka everstiluutnantti Antonio Tejeron johtamat Guardia Civilin poliisit ryntäsivät parlamentin alahuoneeseen. Kaappaus kuivui kokoon jo yöllä, mutta jäin miettimään tekstin luettuani, onko omassa muistissani jotain päivää lapsuudesta, joka olisi ollut jollain tavalla mullistava. Tietenkin se tällaiselle scifi-ihmiselle on 21.7.1969. ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Koko perhe istui television ääressä tuona heinäkuisena päivänä ja seurasi Kuun valloitusta. Kun kaikki onnistui ja kuulimme kuuluisat sanat, alkoi kotikatsomossa isän johdolla hurja spekulointi, kuinka pian Kuussa olisi kaupunki pystyssä ja millaista olisi elää Kuussa. Vuosi 2000 tuntui tuolloin tosi kaukaiselta, olimme kaikki varmoja, ettei ihmistä pidättele nyt mikään ja että viimeistään silloin Kuussa olisi asutusta. Toisin kävi. Edelleenkään emme pääse viettämään Kuuhun sapattivuotta; tässä suhteessa tekniikka ei kehittynyt haluamaamme suuntaan. Tai no, tekniikka meillä on kyllä valmiina ja aivan eri sfääreissä kuin ne rämpelöt aparaatit, joilla ihminen lennätti itsensä Kuuhun vuonna 1969. Mutta kun Kuu oli kerran valloitettu, se menetti mielenkiintonsa ja aina utelias ihminen alkoi tähytä kauemmas. Ei pelkästään galakseihin, vaan myös omalle pallolleen. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan kaikkien autojen pitäisi kulkea ilman bensaa vuoteen 2050 mennessä. Tekniikalle tämä ei ole edes kunnollinen haaste, mutta taloudelliselle panostukselle kyllä.

Palataanpas tekstin alkuun. Miten pojat, joilla ei ollut kännykkää eikä tietokonetta (tabletista puhumattakaan!), ratkaisivat viestitysongelmansa vuonna 2000? Taskulampuilla ja Morsen aakkosilla, jotka ovat muuten käyttökelpoiset edelleen. 🙂

Pulse Oximeter -ohjelma iPhonessa

Kännykkä on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin pelkkä puhelin. Nyt siihen on alkanut saada myös erilaisia ”terveysäppsejä” joko ilman tai yhdessä pienen lisälaitteen kanssa. Testasin yhden tällaisen, johon riitti pelkästään se, että asensi ohjelman.

Jokunen viikko sitten tuli tehtyä 4,99 euron nettiheräteostos: Pulse Oximeter iPhoneen. Pienen äppsin avulla pystyisi mittamaan nopeasti ja vaivattomasti sydämensykkeen ja hapensaannin – näin luvattiin.

Ohjelma toimii hyvin yksinkertaisesti. Avataan ohjelma, tökätään Start-nappia ja painetaan sormenpää puhelimen kameran ja salamavalon kohdalle niin, että salamavalo ”punoittaa” sormenpään läpi. Testiä varten otin puhelimen irti nahkakansistaan, ja aloin testailla. Aluksi oli hyvin vaikea saada mitään tuloksia. Välillä sain toisen tuloksen, esim. hapensaannin, mutta sydämestä ei kuulunut inahdustakaan, tai sitten toisin päin. Lopulta kuitenkin onnistui sekin, että molemmista tuli jokin tulos yhtä aikaa. Mutta erittäin vaivalloiselta koko touhu vaikutti.

Tämän jälkeen laitoin kannet uudestaan puhelimeen, ja nyt testaus yllättäen onnistuikin paremmin. Lähes aina tulokset tulivat suht nopeasti, ja ohjelma oli näin käytettynä tosiaan helppo ja nopea, kuten luvattiin. Tulokset myös tallentuvat ohjelmaan, joten tilastojakin voi siis seurata. Hapensaannin tulosten oikeellisuudesta on paha sanoa mitään, mutta sydämen leposykkeen tulokset vaikuttivat testeissä melko oikeilta tai ainakin oikeansuuntaisilta.

Onko sitten tällaisesta ohjelmasta mitään hyötyä?

Valmistaja ilmoittaa, ettei tätä tuotetta voi käyttää sairauden seurantaan, vaan se on suunnattu lähinnä urheilijoille tai urheilusuorituksiin. Ongelmana vain on se, että pulssin rajat ohjelmassa ovat 50–100. En oikein ymmärrä, mitä urheilija tekee pulssimittarilla, jonka ylin raja on vain 100. Silloin – anno dazumal (kun isoisä lampun keksi) – kun itse vielä treenasin päivittäin, olisi ollut alussa suuri apu siitä, jos minulla olisi ollut aparaatti, jolla mitata nopeasti, milloin pulssini oli 136–140:n huitteissa, missä sen piti harjoituksen aikana olla. Silloin olisi ollut kätevää mitata pulssi tällaisella vempaimella, eikä pysähtyä, etsiä ranteesta tai kaulalta sopiva kohta ja laskea 15 sekunnin ajan pulssia, kertoa se neljällä jne. Mutta jos yläraja mittarissa on 100, niin mitä hyötyä tästä ohjelmasta olisi urheilijalle?

Summa summarum: Pulse Oximeter -ohjelma on aika turha hely, enkä voi sitä suositella. Hintakin on siis liian korkea siihen, mitä sillä saa.

Pulse-oximeter

Oma soittoääni iPhoneen

Puhelimen vaihto uuteen vaatii aina hiukan vääntöä, mutta kun yhteystiedot on saanut siirrettyä uuteen luuriin ja muutama tarpeellinen ohjelma asennettua ja otettua käyttöön, niin puhelin alkaakin olla käyttövalmis. Paljon muuta kustomointia ei tarvitsekaan tehdä… paitsi se oma soittoääni. Ja se onkin ihan oma juttunsa iPhonessa.

iPhonen käyttöliittymä on samanlainen kuin iPadissäkin, sanalla sanoen looginen ja selkeä. Androidin jälkeen se tuntuu jopa hieman tylsältä, koska sen käyttäminen on niin tuttua ja helppoa. Niinpä sitä herkästi tuudittautuu luuloon, että kaikki on iOS:ssa helppoa. Väärin! Androidiin ja vanhoihin nokialaisiin oman soittoäänen laittaminen on ollut helppoa kuin heinänteko. Jos äänen tai kappaleen on jollain konstilla saanut siirrettyä noihin luureihin, niin sen valitsemiseen soittoääneksi on riittänyt klikkaus tai korkeintaan kaksi. Apple on kuitenkin niin ihastunut omaan kieltämättä mainioon käyttikseensä, ettei haluaisi millään antaa asiakkaiden kustomoida sitä. Oman soittoäänen laittaminen iPhoneen on Applelle ilmeisesti pyhäinhäväistys, sen verran hankalaksi se on tehty.

Turhia yrityksiä

Kuuntelin pikaisesti iPhonen soitto- ja merkkiäänet läpi ja totesin, että yhtä tylsiä ovat kuin muissakin puhelimissa. Mikään niistä ei tuntunut omalta. Kaksi vuotta minulla oli soittoäänenä vanhassa Androidissa Manán Perdido en un barco, erittäin hyvä kipale, joka alkaa sopivan terävällä rummutuksella ja ”loilotuksella”. En nähnyt mitään syytä vaihtaa toiseen.

Yritin siis siirtää Bluetooth-yhteydellä Perdidon vanhasta luurista iPhoneen. BT-yhteys niiden välille syntyi, mutta iPhone ei suostunut keskustelemaan niin vanhan Android-käyttiksen kanssa, ja siirto epäonnistui. Yritin siirtää kappaleen Elisan Pilvilinnan kautta, koska yhteystietojen siirto sitä kautta oli onnistunut vaivattomasti. Kappale tulikin iPhoneen kuultavaksi, mutta ei sitä miksikään soittoääneksi voinut valita. Lopulta oli etsittävä Manán CD-levy, tuupattava se iMaciin ja siirrettävä levyn kappaleet iTunes-ohjelmaan ja sieltä sitten iPhoneen USB-piuhaa pitkin. Samalla siirsin myös yhden Carly Simonin levyn sisällön luuriin. Hienosti sinne menivätkin, ja pääsin samalla testaamaan puhelimen mukana tulleita mainioita kuulokkeita.

Jos kuvittelin, että kun Perdido on iPhonessa oikealla paikallaan musiikki-osastolla, mistä vain valitsen sen soittoääneksi, niin perin väärin kuvittelin. Ehei, näin helppoa se ei todellakaan ole iPhonessa. Tässä vaiheessa moni jo varmaan luovuttaisi ja tyytyisi Applen tarjoamiin soittoääniin, mutta minä en antanut niin vain periksi ja käännyin Google-sedän puoleen. Sitä kautta löysin kaksi ohjetta, toinen Windowsilla ja toinen Macillä tehtäviin omiin iPhone-soittoääniin. Niitä yhdistelemällä homma lopulta onnistui – tietyin rajoituksin. Soittoääniä iPhoneen on mahdollista tehdä erillisillä ohjelmillakin, mutta itse käytin Macissä valmiina olevaa iTunes-ohjelmaa, sen uusinta versiota 12.2.2.25.

Proseduuri askel askeleelta

Työkalut ja käyttöympäristöt: iMac Yosemite 10.10.5 ja iTunes 12.2.2.25 sekä iPhone 6 iOS 8.4.1.

iMac
Lähtökohtana on, että musiikkikappale on jo iTunes-kirjastossasi.
Käynnistä iTunes ja etsi kyseinen kappale iTunesista.
Valitse haluamasi kappale ja klikkaa sen pikavalikko auki (ctrl+hiirenpainike).
Valitse pikavalikosta kohta Näytä tietoja, ja avautuneesta ikkunasta välilehti Asetukset.
Laita rastit ruutuihin aloita ja pysäytä. Tämän jälkeen muuta aloitus- ja pysäytyskohdat haluamiksesi. Apple on rajoittanut soittoäänen pituuden, joten itse laitoin sen pituudeksi 29 sekuntia, jolla homman sain toimimaan. Koska halusin, että soittoääni alkaa heti kappaleen alusta, aloita-kohtaan jätin arvon 0.00 ja pysäytys-kohtaan laitoin 0.29. Kun tämä on valmis, klikkaa OK-painiketta.
Klikkaa kappaletta uudestaan (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta Luo AAC-versio. Tällöin kappaleen alle ilmestyy kopio valitsemastasi pätkästä, jonka pituus on siis 29 sekuntia.
Klikkaa tätä kopiota (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta kohta Näytä kohteessa Finder, jolloin avautuu ikkuna, jossa näet kappaleen fyysisen sijainnin kovalevylläsi. Muuta kappaleen tiedoston tunnus .m4a:sta .m4r:ksi. Kopioi tämä tiedosto työpöydällesi.
Poista iTunesista kyseinen 29 sekunnin kappale (klikkaa ctrl+hiirenpainike ja valitse Poista ja iTunesin varmistuskysymyksiin klikkaa Poista tiedosto ja Siirrä roskakoriin). Jos näitä poistoja ei tee, seuraavat kohdat eivät välttämättä onnistu.
Avaa iTunesissa Merkkiäänet-kohta. Jos et näe sitä tai saa sitä näkyviin, klikkaa ylävalikkorivillä kohtaa Näytä ja valitse avautuneesta ponnahdusvalikosta Lisää… ja sieltä Merkkiäänet; tällöin saat näkymän Omat merkkiäänet, joka on vielä tyhjä.
Vedä työpöydälle kopioimasi .m4r-tiedosto Merkkiäänet-ikkunaan, jolloin se ilmestyy näkymän luetteloon.
Kytke iPhone sen mukana tulleella USB-kaapelilla Maciin. Kun puhelimen pikkukuva ilmestyy valikkoriville, valitse puhelimen Merkkiäänet. Synkronoi merkkiäänet -kohtaan laita valinta Valitut merkkiäänet, jolloin näkyviin tulee äsken tekemäsi merkkiääni. Klikkaa Käytä-nappia.

iPhone
Soittoääni on nyt ilmestynyt iPhonen soittoääniin, katso Asetukset > Äänet > Soittoääni. Klikkaa luettelo auki ja siirtämäsi soittoääni on ylin soittoääni (viivan yläpuolella). Nyt sen voi valita luurin soittoääneksi.

No, eihän tämä nyt loppujen lopuksi niin vaikeaa ollut. 😉

———————

PS. Kannattaa muistaa käydä poistamassa iTunesissa siitä alkuperäisestä kappaleesta se pysäytys-kohta, muuten kappale katkeaa aina siihen kohtaan, kun sitä kuuntelee.

PPS. Maná on meksikolainen bändi, jonka soundissa soi mukavasti lattarirytmit. Kuuntele YouTubessa Manán Perdido en un barco.

Luuri

Polkupyörätietokone Crivit

Sain Antilta ja Tainalta nimpparilahjaksi polkupyörään kiinnitettävän nopeus- ja matkamittarin. Mieluinen lahja! Tällaisen hankkimista olin kyllä harkinnut useampaankin otteeseen, mutta kun niitä ei ollut kävellyt vastaan, oli jäänyt harkinnan tasolle.

Crivit-polkupyörätietokone koostuu kolmesta pääosasesta:
– pyörän sankaan kiinnitettävä näyttö/tietokone
– eturenkaan haarukkaan kiinnitettävä ”lähetin” (sensori, anturi)
– pinnaan kiinnitettävä magneetti.

Mukana tulevat myös nappiparistot sekä näyttöosaan että lähettäjään, alusta näytölle, kumityynyt näyttöalustalle ja lähettäjälle, jotta ne pysyvät paikoillaan, sekä neljä nippusidettä, joilla näytön alusta ja lähettäjä kiinnitetään pyörään.

matkamittari


Pyörätietokoneen toiminta on hyvin yksinkertainen: magneetti pyörähtää lähettäjän ohi ja lähettäjä lähettää tiedon näytölle.

Ennen osasten asentamista polkupyörään kannattaa mitata renkaan ympärysmitta. Ohjeiden mukana on suuntaa-antava taulukko, mutta ainakin oman 28-tuumaisen pyörän kohdalla mitta oli paljon todellisuutta isompi. Jos olisin syöttänyt ohjeiden mitan, metrejä ropisisi mittariin aika lailla todellista matkaa enemmän. Netistä löytyy Polkupyöräwiki, jossa myös on ohjeet ja taulukko ja jopa juuri oman pyöräni lukema esimerkkinä, mutta se taas oli selvästi todellisuutta pienempi. Jokainen pyörä – kokomerkinnästään huolimatta – on yksilö, ja siksi tarkemman tuloksen saa, kun mittaa pyörän halkaisijan renkaan ulkosyrjästä toiseen syrjään ihan itse ja kertoo tämän luvun piillä π eli 3,1416:lla, kuten kaikki muistamme oikein hyvin geometrian tunneilta. 😉 Kaikkein tarkimman tuloksen saa, jos merkkaa renkaaseen vaikkapa liidulla ohuen viivan ja sen jälkeen ajaa pyörällä suoraan tasaista asfalttia, niin että liitumerkki jää asfalttiin kahteen kohtaan. Tämän jälkeen mitataan merkkien väli, joka on pyörän ympärysmitta. Tämä mittaus ottaa huomioon myös normaalin painauman, joka renkaaseen tulee, kun ajaja istuu satulassa. Itse kuitenkin mittasin vain halkaisijan, pariin otteeseen ja sain lukemaksi 69,5-70 cm. Vähensin tästä summanmutikassa painauman, ja kun kerroin 690 mm 3,1416:lla, tulokseksi tuli 2167,7 mm.

Tämän jälkeen paristot laitteisiin ja tietojen syöttö voi alkaa. Ohjepaperista löytyy melko selkeät ohjeet tähän puuhaan eikä niitä välttämättä edes tarvita, kun seuraa vain näytön vinkkejä.

Laitteiden asentaminen pyörään vaatii pientä sorminäppäryyttä. Magneetin ja lähettäjän välin tulisi olla mahdollisimman pieni, enintään 2 mm, joten lähettäjän asentoa, joutuu hiukan säätämään. Itse asensin magneetin ensin väärinpäin, sillä en arvannut, että juuri on ruuvi on se magneetti. 😉

Kun magneetti oli oikeinpäin, hyppäsin pyörän selkään ja tein testiajon. Pyöräilyä harrastava naapuri antoi hyvän etäisyysvinkin: meidän pihalta terveyskeskuksen pysäkille pitäisi olla suurin piirtein kilometri. Edestakainen matka oli 2023 metriä polkupyörämittarin mukaan, joten aika kohdallaan olivat laskelmat.

Mittarin kaikkiin ominaisuuksiin en ole vielä kauhean syvällisesti tutustunut, mutta siitä löytyy nopeuden, etäisyyksien ja kalorinpolton lisäksi myös kellonaika, sekuntikello ja ilman lämpötila, samoin suurin nopeus ja keskinopeus sekä ajoaika. Aina kun lopettaa pyöräilyn, mittarin/näytön saa helposti irrotettua alustasta, kun ymmärtää painaa pientä vipua ja työntää mittaria oikeaan suuntaan (vivusta poispäin). Näin mittari ei jää houkutukseksi varkaille. Mittari on niin pieni, että mahtuu hyvin taskuun tai käsilaukun sivulokeroon.

Magneetin kiinnitys ja oikea kohdistaminen kannattaa tsekata joka kerta, ennen kuin lähtee ajelulle.

Ensimmäisen päivän aikana tulikin pyöräiltyä kaiken kaikkiaan 10 kilometriä, kun oli pientä asianpoikasta Skanssin K-rautaan. Samalla huomasin rikkovani 30 km:n nopeusrajoitusta omalla kotikadulla: mäkeä alas viilettäessä nopeus nousi 32 km:n tuntivauhtiin. Täytyypä ottaa hiukan rauhallisemmin tuo alamäki, ettei räpsähdä sakkoja. 😉

Alkutaival Yosemiten kanssa

Tietokoneen käyttöjärjestelmän päivitys on puuha, jota välttelen yleensä mahdollisimman kauan. Bugi- ja ohjelmapäivitykset toki teen säännöllisesti, mutta täysiä käyttispäivityksiä minulla on tapana siirtää hamaan tulevaisuuteen. Ensinnäkin tuohon puuhaan tuppaa menemään aina liikaa aikaa ja toiseksi päivityksen jälkeen käy aina niin, että jokin käyttämäni ohjelma on poistunut ja sen tilalle täytyy hommata uusi tai jokin käyttämäni toiminto on lakannut toimimasta tai ilmenee jotain muuta häikkää, jonka takia aikaa palaa savuna ilmaan. Pyrin myös rauhassa odottelemaan, että uuteen käyttöjärjestelmään on saatu pari bugipäivitystä, sillä valmistajillahan on tapana antaa asiakkaiden testata uudet tuotteet. Niinpä usein käy, että kun alan olla henkisesti valmis päivittämiseen, valmistajalta on tullut markkinoille jo toinen uusi käyttöjärjestelmä. Näin kävi joitakin kuukausia sitten, kun olisin ollut valmis päivittämään Mountain Lion 10.8 -käyttiksen Mavericksin 10.9:ään: markkinoille oli ilmestynyt jo Yosemite eli 10.10. Yosemite ei saanut käyttäjiltä mitään mairittelevia arvosteluja, joten jätin päivityksen tuolloin tekemättä.

Vanhasta käyttiksestäni alkoi kuitenkin aiheutua kaikkea häikkää. iCloud ei toiminut, olisi vaatinut Yosemiten. iPadissä on uusin iOS-järjestelmä 8.4, mutta sen musiikkiohjelmalla en pystynyt enää kuuntelemaan pilvessä olevaa musiikkiani… tai ylipäätään mitään. iMacissä olevan iTunes-ohjelman päivityksen jälkeen menetin ilmaiset nettiradiot. Joten pikkuhiljaa aloin olla kypsä siirtymään uuteen käyttikseen. Kun vielä Yosemitestä oli ilmestynyt 10.10.4-päivitys, jota netin asiantuntijat pitivät kohtalaisen kelvollisena, ja kun syksyllä pukkaa Appleltä jo uutta El Capitan -järjestelmää, päätin ottaa härkää sarvista kiinni kuluvan viikon keskiviikkona.

Käyttöjärjestelmän päivitys aloitetaan aina varmuuskopioinnilla. Macin koko sisällön kopioimiseen käy mainiosti helppokäyttöinen Time Machine. Koneessani on jatkuvasti kiinni pieni USB-kovalevy päivittäiseen ja manuaalisesti tehtävään varmuuskopiointiin, mutta isoja kopiointeja varten minulla on toinen FireWire-kovalevy, joka löytyi kaapin pohjalta. Piuha oli valmiina kiinni kovalevyn peffassa, mutta virtajohtoa ei näkynyt. Ei muuta kuin etsimään. Puoli tuntia kesti, kunnes löytyi oikea virtajohto; odotan sitä aikaa, kun kaikki mahdolliset pienlaitteet voisi ladata samalla – langattomalla – laitteella. Kahden teran kovalevyllä oli mainiosti tilaa noin 400 gigan romppeille. Ei muuta kuin Time Machine hommiin. Aikaa tuon satsin varmuuskopiointiin meni reippaat neljä tuntia.

Sen jälkeen alkoi käyttöjärjestelmän lataaminen AppStoresta. Tässä olisi toki voinut tehdä combo-latauksenkin, mutta päätin pitää homman mahdollisimman yksinkertaisena. Yli viiden gigan ohjelman lataaminen kesti sekin jonkin aikaa. Sitten alkoi asentaminen. Tämäkin oli helppoa. Kone suoritti asentamista, ja itse ehdin tehdä ruokaa ja syödä. Välillä kävin vilkaisemassa, missä mentiin. Asennuspalkissa aika kului hitaasti loppuaan kohden, ja näytölle pyörähti harmaa käynnistysikkuna käynnistyspalkin ja omppulogon kera. Palkki eteni hitaasti puoleenväliin ja jäi siihen. Koska en luottanut silmäarvioon, mittasin viivottimella latauksen pituuden: 2,7 cm. Vartin välein kävin mittaamassa, mutta lukema ei muuttunut. Kone hyrisi hyvin hiljaa. Kyselin asiaa jo suomalaisessa omppufoorumissakin, saamatta vastausta. Karahtiko karalle koko omppupäivitys? Voihan prkl! Yli kahden tunnin odottelun jälkeen kypsyin lopullisesti ja painoin virtanäppäintä niin kauan, että kone sammui. Odottelin hetken ja hengittelin syvään. Sen jälkeen käynnistin koneen uudestaan ja seurasin näytöllä etenevää käynnistymistä. Juuri kun ehdin ajatella, että eihän tästä mitään tule, näytölle tupsahti tutut sisäänkirjautumisikonit. Taustan väri oli kuitenkin muuttunut ja enteili, että uusi käyttöjärjestelmä oli kuin olikin asentunut. Naputtelin salasanan, ja hups, äkkiä eteeni avautui jylhä El Capitan -vuori Yosemiten kansallispuistosta, ja vanhat tutut kansiot alkoivat pupsahdella työpöydälle kuin siniset sienet.

Olin astunut Yosemiten aikakauteen. Tunnen eläväni preesensissä.

Yosemite El Capitan

 

 

 

 

 

 

 

Koska olen lukenut, mikä kaikki voi lakata toimimasta Yosemite-päivityksen jälkeen, alan testata tärkeimmät. Netti toimii, samoin sähköposti, selaimet, FTP, pienet html-koodausohjelmat ja kaikki romppeet näyttävät olevan paikoillaan. Dockissa vain yhden ohjelman kohdalla on varoitusympyrä: iPhoto ei käynnisty, pitäisi ladata uusi, mutta AppStore väittää, ettei sitä ole saatavilla. Tämä puutos ei minua häiritse, sillä iPhoto on ollut lähinnä riesa ja olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, kun olen siirtänyt valokuvia iPadiin. iPhoton tilalla on Kuvat-ohjelma, joka on tuttu jo iPadista – ei hätiä mitiä siis. Safariin näyttää ilmestyneen jokin uusi hakutsyydeemi, mutta senkin voi ohittaa. Availen ohjelmia, ja kaikki näyttäisi toimivan ookoo. Avaan siideritölkin ja juhlin uutta käyttöjärjestelmää. Huokaisen varovaisesti helpotuksesta. Sammutan koneen ja lähden iltakävelylle.

2. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamunakin kaikki toimii ja teen hiukan töitäkin. Sitten päätän nauttia lounasta ja laitan koneen nukkumaan. VIRHE, VIRHE! Kun tulen uudestaan koneen ääreen, se ei halua herätä unesta. Miten jokin laite voi nukkua niin syvää unta? Lopulta tökkään virtanappia ja kone ponnahtaa hereille. Langaton taikahiiri toimii, mutta langattoman näppäimistön käskyjä kone ei suostu enää ottamaan vastaan. On mentävä rompelaatikolle ja kaivettava esiin toinen vanhoista USB-näppiksistä. Se sentään skulaa koneen kanssa, mutta on älyttömän iso ja kömpelö. Alkaa vian syyn etsiminen ja ratkaisun metsästäminen. Samanlaisia ongelmia on ollut muillakin Yosemiten kanssa. Kyselen suomalaisessa omppufoorumissa, saamatta taaskaan vastausta. Jatkan etsiskelemistä netin valtateillä ja kinttupoluilla. Välillä teen töitäkin, mutta sitten taas metsästän. Illalla kokeilen lähes kaikki temput, mitkä ovat auttaneet toisia käyttäjiä. Teen PRAM- ja SMC-väännöt. Suljen ja avaan wifi-yhteyden, otan irti kaikki USB-laitteet, käynnistän koneen uudestaan ja laitan piuhat kiinni, suljen ja avaan Bluetooth-yhteyden, laitan Bluetooth-jaon päälle, poistan näppäimistön BT-laitepareista, vaihdan paristot näppäimistöön kahteenkin kertaan, yritän saada konetta tunnistamaan näppäimistöä eri tavoin. Lopulta nostan kädet ylös. Kun ei niin ei. On jo iltakin. Tartun viimeiseen oljenkorteen ja kirjoitan Applen viralliselle foorumille englanninkielisen viestin, jossa kerron, mitä kaikkea olen yrittänyt. Suljen koneen. Olen väsynyt. Jaksan katsoa Outlanderin ja Wayward Pinesin jaksot, molemmat loppuvat ikävästi. Menen nukkumaan.

3. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamuna aamukahvia ryystäessäni käyn iPadillä surffaamassa Applen foorumissa ja kuinkas ollakaan, joku ystävällinen hemmo toiselta aikavyöhykkeeltä on käynyt vastaamassa minulle yön aikana erittäin yksityiskohtaisesti. Hän kirjoittaa, että kokeilisin hänen listaltaan niitä asioita, joita en ole vielä kokeillut. Avaan iMacin ja kokeilen ensimmäistä asiaa hänen listallaan: poistan näppäimistön parituksen iPadistä. Kerran nimittäin käytin langatonta näppistä myös tabletin kanssa. Sen kun saan tehtyä, niin iMac löytää heti näppiksen ja teen niistä nopeasti parin, ettei mitään häikkää ehdi tulla. Nyt langaton näppis taas toimii koneen kanssa. Voin tehdä koko päivän töitä ilman häiriöitä tai ongelmia.

4. päivä Yosemiten kanssa

Kaikki toimii edelleen. Myös iRig Keys Pro -laite on hyvää pataa Yosemiten kanssa. Soittelen aamutuimaan sitä GarageBand-ohjelman kautta ja kivasti toimii. Aamu on vielä nuori; en aio pilata sitä kokeilemalla tulostusta. Päivän voi pilata myöhemminkin. Nyt nautin kesäisen aurinkoisesta aamusta ja toimivasta käyttöjärjestelmästä. 🙂