Tietokoneen käyttöjärjestelmän päivitys on puuha, jota välttelen yleensä mahdollisimman kauan. Bugi- ja ohjelmapäivitykset toki teen säännöllisesti, mutta täysiä käyttispäivityksiä minulla on tapana siirtää hamaan tulevaisuuteen. Ensinnäkin tuohon puuhaan tuppaa menemään aina liikaa aikaa ja toiseksi päivityksen jälkeen käy aina niin, että jokin käyttämäni ohjelma on poistunut ja sen tilalle täytyy hommata uusi tai jokin käyttämäni toiminto on lakannut toimimasta tai ilmenee jotain muuta häikkää, jonka takia aikaa palaa savuna ilmaan. Pyrin myös rauhassa odottelemaan, että uuteen käyttöjärjestelmään on saatu pari bugipäivitystä, sillä valmistajillahan on tapana antaa asiakkaiden testata uudet tuotteet. Niinpä usein käy, että kun alan olla henkisesti valmis päivittämiseen, valmistajalta on tullut markkinoille jo toinen uusi käyttöjärjestelmä. Näin kävi joitakin kuukausia sitten, kun olisin ollut valmis päivittämään Mountain Lion 10.8 -käyttiksen Mavericksin 10.9:ään: markkinoille oli ilmestynyt jo Yosemite eli 10.10. Yosemite ei saanut käyttäjiltä mitään mairittelevia arvosteluja, joten jätin päivityksen tuolloin tekemättä.

Vanhasta käyttiksestäni alkoi kuitenkin aiheutua kaikkea häikkää. iCloud ei toiminut, olisi vaatinut Yosemiten. iPadissä on uusin iOS-järjestelmä 8.4, mutta sen musiikkiohjelmalla en pystynyt enää kuuntelemaan pilvessä olevaa musiikkiani… tai ylipäätään mitään. iMacissä olevan iTunes-ohjelman päivityksen jälkeen menetin ilmaiset nettiradiot. Joten pikkuhiljaa aloin olla kypsä siirtymään uuteen käyttikseen. Kun vielä Yosemitestä oli ilmestynyt 10.10.4-päivitys, jota netin asiantuntijat pitivät kohtalaisen kelvollisena, ja kun syksyllä pukkaa Appleltä jo uutta El Capitan -järjestelmää, päätin ottaa härkää sarvista kiinni kuluvan viikon keskiviikkona.

Käyttöjärjestelmän päivitys aloitetaan aina varmuuskopioinnilla. Macin koko sisällön kopioimiseen käy mainiosti helppokäyttöinen Time Machine. Koneessani on jatkuvasti kiinni pieni USB-kovalevy päivittäiseen ja manuaalisesti tehtävään varmuuskopiointiin, mutta isoja kopiointeja varten minulla on toinen FireWire-kovalevy, joka löytyi kaapin pohjalta. Piuha oli valmiina kiinni kovalevyn peffassa, mutta virtajohtoa ei näkynyt. Ei muuta kuin etsimään. Puoli tuntia kesti, kunnes löytyi oikea virtajohto; odotan sitä aikaa, kun kaikki mahdolliset pienlaitteet voisi ladata samalla – langattomalla – laitteella. Kahden teran kovalevyllä oli mainiosti tilaa noin 400 gigan romppeille. Ei muuta kuin Time Machine hommiin. Aikaa tuon satsin varmuuskopiointiin meni reippaat neljä tuntia.

Sen jälkeen alkoi käyttöjärjestelmän lataaminen AppStoresta. Tässä olisi toki voinut tehdä combo-latauksenkin, mutta päätin pitää homman mahdollisimman yksinkertaisena. Yli viiden gigan ohjelman lataaminen kesti sekin jonkin aikaa. Sitten alkoi asentaminen. Tämäkin oli helppoa. Kone suoritti asentamista, ja itse ehdin tehdä ruokaa ja syödä. Välillä kävin vilkaisemassa, missä mentiin. Asennuspalkissa aika kului hitaasti loppuaan kohden, ja näytölle pyörähti harmaa käynnistysikkuna käynnistyspalkin ja omppulogon kera. Palkki eteni hitaasti puoleenväliin ja jäi siihen. Koska en luottanut silmäarvioon, mittasin viivottimella latauksen pituuden: 2,7 cm. Vartin välein kävin mittaamassa, mutta lukema ei muuttunut. Kone hyrisi hyvin hiljaa. Kyselin asiaa jo suomalaisessa omppufoorumissakin, saamatta vastausta. Karahtiko karalle koko omppupäivitys? Voihan prkl! Yli kahden tunnin odottelun jälkeen kypsyin lopullisesti ja painoin virtanäppäintä niin kauan, että kone sammui. Odottelin hetken ja hengittelin syvään. Sen jälkeen käynnistin koneen uudestaan ja seurasin näytöllä etenevää käynnistymistä. Juuri kun ehdin ajatella, että eihän tästä mitään tule, näytölle tupsahti tutut sisäänkirjautumisikonit. Taustan väri oli kuitenkin muuttunut ja enteili, että uusi käyttöjärjestelmä oli kuin olikin asentunut. Naputtelin salasanan, ja hups, äkkiä eteeni avautui jylhä El Capitan -vuori Yosemiten kansallispuistosta, ja vanhat tutut kansiot alkoivat pupsahdella työpöydälle kuin siniset sienet.

Olin astunut Yosemiten aikakauteen. Tunnen eläväni preesensissä.

Koska olen lukenut, mikä kaikki voi lakata toimimasta Yosemite-päivityksen jälkeen, alan testata tärkeimmät. Netti toimii, samoin sähköposti, selaimet, FTP, pienet html-koodausohjelmat ja kaikki romppeet näyttävät olevan paikoillaan. Dockissa vain yhden ohjelman kohdalla on varoitusympyrä: iPhoto ei käynnisty, pitäisi ladata uusi, mutta AppStore väittää, ettei sitä ole saatavilla. Tämä puutos ei minua häiritse, sillä iPhoto on ollut lähinnä riesa ja olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, kun olen siirtänyt valokuvia iPadiin. iPhoton tilalla on Kuvat-ohjelma, joka on tuttu jo iPadista – ei hätiä mitiä siis. Safariin näyttää ilmestyneen jokin uusi hakutsyydeemi, mutta senkin voi ohittaa. Availen ohjelmia, ja kaikki näyttäisi toimivan ookoo. Avaan siideritölkin ja juhlin uutta käyttöjärjestelmää. Huokaisen varovaisesti helpotuksesta. Sammutan koneen ja lähden iltakävelylle.

2. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamunakin kaikki toimii ja teen hiukan töitäkin. Sitten päätän nauttia lounasta ja laitan koneen nukkumaan. VIRHE, VIRHE! Kun tulen uudestaan koneen ääreen, se ei halua herätä unesta. Miten jokin laite voi nukkua niin syvää unta? Lopulta tökkään virtanappia ja kone ponnahtaa hereille. Langaton taikahiiri toimii, mutta langattoman näppäimistön käskyjä kone ei suostu enää ottamaan vastaan. On mentävä rompelaatikolle ja kaivettava esiin toinen vanhoista USB-näppiksistä. Se sentään skulaa koneen kanssa, mutta on älyttömän iso ja kömpelö. Alkaa vian syyn etsiminen ja ratkaisun metsästäminen. Samanlaisia ongelmia on ollut muillakin Yosemiten kanssa. Kyselen suomalaisessa omppufoorumissa, saamatta taaskaan vastausta. Jatkan etsiskelemistä netin valtateillä ja kinttupoluilla. Välillä teen töitäkin, mutta sitten taas metsästän. Illalla kokeilen lähes kaikki temput, mitkä ovat auttaneet toisia käyttäjiä. Teen PRAM- ja SMC-väännöt. Suljen ja avaan wifi-yhteyden, otan irti kaikki USB-laitteet, käynnistän koneen uudestaan ja laitan piuhat kiinni, suljen ja avaan Bluetooth-yhteyden, laitan Bluetooth-jaon päälle, poistan näppäimistön BT-laitepareista, vaihdan paristot näppäimistöön kahteenkin kertaan, yritän saada konetta tunnistamaan näppäimistöä eri tavoin. Lopulta nostan kädet ylös. Kun ei niin ei. On jo iltakin. Tartun viimeiseen oljenkorteen ja kirjoitan Applen viralliselle foorumille englanninkielisen viestin, jossa kerron, mitä kaikkea olen yrittänyt. Suljen koneen. Olen väsynyt. Jaksan katsoa Outlanderin ja Wayward Pinesin jaksot, molemmat loppuvat ikävästi. Menen nukkumaan.

3. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamuna aamukahvia ryystäessäni käyn iPadillä surffaamassa Applen foorumissa ja kuinkas ollakaan, joku ystävällinen hemmo toiselta aikavyöhykkeeltä on käynyt vastaamassa minulle yön aikana erittäin yksityiskohtaisesti. Hän kirjoittaa, että kokeilisin hänen listaltaan niitä asioita, joita en ole vielä kokeillut. Avaan iMacin ja kokeilen ensimmäistä asiaa hänen listallaan: poistan näppäimistön parituksen iPadistä. Kerran nimittäin käytin langatonta näppistä myös tabletin kanssa. Sen kun saan tehtyä, niin iMac löytää heti näppiksen ja teen niistä nopeasti parin, ettei mitään häikkää ehdi tulla. Nyt langaton näppis taas toimii koneen kanssa. Voin tehdä koko päivän töitä ilman häiriöitä tai ongelmia.

4. päivä Yosemiten kanssa

Kaikki toimii edelleen. Myös iRig Keys Pro -laite on hyvää pataa Yosemiten kanssa. Soittelen aamutuimaan sitä GarageBand-ohjelman kautta ja kivasti toimii. Aamu on vielä nuori; en aio pilata sitä kokeilemalla tulostusta. Päivän voi pilata myöhemminkin. Nyt nautin kesäisen aurinkoisesta aamusta ja toimivasta käyttöjärjestelmästä. 🙂