Aikaisemmat kuukaudet

Ensimmäinen

Leskenlehti

Elämä vielä hiukan sumussa

Yksinäinen, ainoa kukka koko puistossa oli pääsiäissunnuntaina tämä leskenlehti. Miksi kukan nimi on leskenlehti? Siksikö että se kukkii ensimmäisenä, yksin, kun muut kukat ovat vielä tulollaan? Mikä merkitys on sillä, että sen väri on hehkuvan keltainen kaiken ruskean ja kuolleen keskellä? Että se nousee esiin kuolleen näköisestä maasta? Lisää selityksiä leskenlehden etymologialle löytyy kirjasto.fi:stä.

Mielenkiintoista tietenkin on, että muissa kielissä tälle kasville on annettu ihan toisenlaisia kutsumanimiä. Espanjankielisissä maissa se tunnetaan mm. nimillä uña de asno (“aasinkynsi”) tai uña de caballo (“hevosenkynsi”). Ei tule ihan heti mieleen, miksi näin, mutta samaan suuntaan viittaavat englannin- ja ruotsinkieliset lempinimet: coltsfoot (“varsanjalka”) ja hästhovsört (“hevosenkavioyrtti”). Suomen kielessä on siis näistä muista kielistä selvästi poikkeava nimitys tälle varhaiskevään keltaiselle väripilkulle.

(Valokuva on otettu pääsiäissunnuntaina 27.3.2016. Tarkkuusalue ei ihan osunut kukkaan itseensä, vaan kuolleisiin lehtiin sen ympärillä, mikä oikeastaan sisältää sopivaa symboliikkaa: tällä hetkellä luonnossa elämä näyttää olevan vielä hyvin heiveröistä, kuin sumussa, “blurred” ja kuolema yhä jonkin verran voitolla.)

Heijastus

Heijastus

Heijastus

Heijastamme itseämme toisiin ihmisiin, omaan menneisyyteemme, tietoomme ja muuhun maailmaan. Vaikka kuvamme voi olla keskeltä tarkka, reunoilta se aina sulautuu ympäröivään maailmaan. On mahdotonta sanoa, missä oma maailmamme – omakuvamme – loppuu ja missä alkaa jokin toinen maailma. Onko rajoilla väliä? Mihin niitä tarvitaan?

Heijastukset ovat kuin rinnakkaistodellisuuksia: melkein samanlaisia, melkein erilaisia. Läsnä kaiken aikaa, kaikkialla. Me hengitämme rinnakkaistodellisuuksia ja ne hengittävät meitä. Sisään, ulos, sisään.

(Valokuva on otettu keittiössäni suhmuraisena helmikuun päivänä, jolloin valo oli harmaata, häipyvää. Valkoisessa muovimukissa on vettä ja punajuurilientä. Puiden heijastus tulee ikkunan läpi pihamännyistä.)

Särkyneet

Särkynyt kupla

Särkyneet

Kuplien on tarkoituskin särkyä. Eikä kaikkien unelmien tarvitse toteutua. Osa unelmista on vain unelmointia varten. Ne popsahtavat rikki pienimmästäkin kosketuksesta ja antavat tilaa vahvemmille unelmille, niille joilla on voimaa ja tahtoa kasvattaa siivet. Kun heikko unelma räsähtää mureniksi, se ei mene hukkaan. Sen muruset lennähtävät tuuleen ja päätyvät toteuttamaan muita unelmia.

Eikä mennyttä kesää kannata itkeä. Uusi on jo tulollaan. Siemenissä. Unelmissa. Murusissa. Aina.

(Valokuva on otettu parvekkeellani tammikuun kovilla pakkasilla. Kuvassa on jäätynyt, rikkinäinen saippuakupla ja pelargonian kukka, joka selvisi joulusta, muttei mahtanut mitään yli 20 asteen pakkasille. Valonlähteenä tuona pimeänä aamuna oli vain LED-taskulampun kylmänkirkas valo. Eikä kuvaa sitten tarvinnut käsitellä mitenkään. Siihen on vangittu hetki, joka särkyi kuvanottamiseen, niin kuin hetkillä on tapana särkyä.)