KORONA-AJAN VALOKUVIA
Apea amaryllis
Amaryllis, joulun kukka, vetelee viimeisiään.
Tätä kuvaa voi tulkita monella tavalla koronalinssien läpi.
Toisaalta se voisi kuvata sitä apeaa mielialaa, mitä kaksi vuotta kestänyt pandemia ihmisissä ja yhteiskunnassa herättää. Monet ovat loppuun asti uupuneet kaikkeen, mikä liittyy koronaan, niin rajoituksiin kuin tiedottamiseen. Halutaan, että vihdoin puhuttaisiin jo jostain muusta. Ja että voisi elää normaalia elämää.
Toisaalta kuvan voi tulkita myös pandemian lopun lähestymisenä. Rajoituksia vähennetään (jälleen kerran), ihmiset ovat saaneet kolme rokotusta ja aletaan pikkuhiljaa siirtyä (toivottavasti) normaaliin elämään, vaikkakin maskit naamalla. Jäämme odottamaan…
(Kuva on otettu iPhone 12:lla 23.1.2022 ja käsitelty hiukan kuvankäsittelyohjelmalla.)
Kotilo risteyksessä
Kotilo risteyksessä: minkä polun valitsisin?
Korona nytkäytti jokaisen meidän elämän hieman sivuraiteelle. Tuttu muuttui vieraaksi, ja uudet tavat piti opetella ilman siirtymäaikaa. Monet odottavat paluuta vanhaan tuttuun, mutta onko se enää mahdollista? Vai pitäisikö meidän miettiä, miten elää uudessa normaalissa mahdollisimman hyvää ja rikasta elämää? Löytää uusia polkuja. Sanotaan, että hengissä ei parhaiten selviä älykkäin, vaan se joka sopeutuu muuttuneeseen tilanteeseen nopeimmin ja tehokkaimmin. Kotilolla kuvassa on viisi näkyvää polkua, joita kulkea, mutta se näyttää silti tähyävän kuudetta vaihtoehtoa. 😀
(Kuva on otettu iPhone 6:lla 13.7.2020 kävelyreittini varrelta. Tämä rohkea roikkuja – Korsi-Kalle – olisi kyllä ansainnut sen, että olisin kipaissut kotiin hakemaan kunnon kameran, mutta tuohon aikaan heinäkuussa olivat Python-opiskelut kuumimmillaan eikä zoomailuun ollut silloin aikaa.)
Intiaanityttö Pihlaja
Pihlajanlehti kuin intiaanin sulkapäähine
Juuri nyt pihlajanlehdet ovat avautumassa ja siksi erittäin kuvauksellisia ja kiehtovia. Niitä olenkin kuvannut monena keväänä. Pihlajanlehtiä voisi kuvata juuri nyt loputtomiin, sillä jokaisella avautuvalla lehdellä tuntuisi olevan oma tarinansa kerrottavana. Tämän kuvan lehti on jo pörheän ylpeästi ympäristöön kurkottuva sulkapäähine, mutta monen pihlajan lehdet ovat vielä supussa kuin vauvan nyrkit. 😀
(Kuva on otettu iPhone 6:lla 12.5.2020 suomalaisuuden ja J. V. Snellmanin päivänä. Tähän vasta avautuneeseen lehteen osui aamuauringon valo, ja nappasin siitä kuvan Instagramia varten, jonne sen laitoinkin.)
Lehtivihreä
Elämän perusasioita: auringonvalo, vesi ja lehtivihreä
Koronaepidemia jatkuu, ja moni tuttu asia on toisin tai puuttuu. Toisaalta, elämälle tärkeät perusasiat ovat edelleen olemassa: auringonvalo (päivä päivältä lämpimämpi ja pidempi), vesi ja lehtivihreä. Kevään ja alkukesän vihreä on ihan oma värinsä, hämmentävän heleä.
(Kuva on otettu 29.4.2020 iPhone 6:lla. Olen viime aikoina harjoitellut, miten iPhonella voi tarkentaa haluamaansa kohtaan ja yllättävän hyvin se onnistuu. Tähän kuvaan tuli vahingossa tulppaaninlehden alareunaan koristeellinen varjo; en nähnyt sitä kuvanottohetkellä, auringonvalo oli niin voimakas, että näytön sisältöä ei vain nähnyt. Jouduin ottamaan kuvan enemmän tai vähemmän sokkona.)
Savuava kivi
Savuava kivi
Elämme poikkeuksellista aikaa, yhteiskunnassa vallitsee poikkeustila ja monet tutut asiat on äkkiä asetettu kyseenalaisiksi. Ihmisiä lomautetaan, yrityksiä roikkuu konkurssin partaalla ja koronavirus uhkaa ihmisten terveyttä eri puolilla maailmaa. Tätä kirjoittaessani yhtään suomalaista ei ole vielä kuollut koronan aiheuttamaan tautiin, mutta pelkään, että tämä muuttuu pian. Meistä saattaa tuntua, että yhteiskunta on hajoamassa. Se, mihin olemme luottaneet ja jota minun sukupolveni ja minua nuoremmat olemme tottuneet pitämään vakaana kuin peruskallio, on murenemassa.
Pitäisikö meidän kuitenkin uskoa, että tuo hajoaminen ja mureneminen on vain illuusio, samanlainen harhakuva kuin yllä olevan kuvan kivi. Vaikka se näyttää savuavan ja liukenevan, se kuitenkin makaa vankalla pohjalla; kiven kuve on jäässä, mutta samalla se hehkuu vahvaa, lämmintä väriä keväisessä auringonpaisteessa.
(Otin kuvan 19.3.2020 aamukävelyllä, tasa-arvon ja Minna Canthin päivänä. Kuva on otettu iPhone 6:llani; paljon en siinä auringonpaisteessa nähnyt, mitä näytöllä oli. Kuvaa ei ole muuta kuin rajattu, pienennetty ja “allekirjoitettu”; muuten se on “luonnontilassa”.)
Loppuun rutistettu ja kaikkensa antanut
Loppuun rutistettu ja kaikkensa antanut
Koronavirus on saanut aikaan sen, että käsiä täytyy pestä entistäkin huolellisemmin vähän joka käänteessä. Pesuneste kuivattaa ennestäänkin rutisevankuivaa ihoa, ja illat kuluvatkin telkkarin ääressä käsiä rasvaillen. Niinpä käsirasvatuubi joutuukin koville, ja sen täytyy antaa kaikkensa. 😉
(Otin kuvan värillisenä vanhalla Sony Nex-5R -kamerallani 10.3.2020, ja sen jälkeen tein kuvaan erilaisia säätöjä Photoshopilla. Halusin kuvan pinnan yhtä kuivan ja rouheisen näköiseksi kuin kovia kokeneet kätenikin ja vanhan lipaston pinnan uurteet myös näkyviin.)