Minun on tehnyt mieli uutta polkupyörää jo pitkään. Itse asiassa joka kevät olen sellaista haikaillut useamman vuoden ajan. Ei sen takia etteivätkö vanhat pyörät toimisi; kyllä ne edelleen ovat rullanneet ja ajaneet asiansa, vaikka kumpaisellekin on kertynyt jo aika lailla ikää: toinen lähentelee 30 vuotta, toiselle lienee tullut 25 vuotta täyteen. Mutta niihin on ilmaantunut kaikenlaisia kremppoja, ei pelkästään iän takia, vaan myös siksi että olen erittäin huono huoltamaan pyöriä. Kun vaihdan kesäpyörästä talvipyörään tai päinvastoin, pyyhkäisen pölyt, pumppaan kumit ja valmis!
Tänä kesänä uuden pyörän hankkiminen painoi mielessä kuin kivireki. Vanhalla kesäpyörällä ajamisesta oli mennyt kaikki ilo. Se rutisi ja krahnutti, rohisi, kolisi, kitisi ja kirskui. Se hyvä puoli tässä metelissä oli, että jalankulkijat kuulivat jo kaukaa, että olin tulossa, ja osasivat väistyä ajoissa. Äänielementtien lisäksi kesäpyörän renkaat olivat sen verran kampelat, että vaikka miten fiksasin jarrupaloja, niin aina ne kuitenkin ottivat jossain pyörän kiepissä kiinni, ja polkeminen oli hiukan raskasta tasaisellakin. Samanlainen traktorilla polkemisen tunne kuin talvipyörässäkin, siis.
Niin sitten katselin pyörämainoksia ja mietin, mitä uudelta pyörältä haluan. Kevyt polkea, tsek. Pysty pyöräilyasento, tsek! 28-tuumaiset renkaat, tsek. Matala keskirunko, tsek. Vaihteiden määrää pohdiskelin, ja tulin siihen tulokseen, että kolme vaihdetta riittää. Talvipyörässäkin on kolme vaihdetta, joista tosin toimii vain keskimmäinen. Lopulta näin yhdessä mainoksessa tällaisen pyörän tarjouksessa 179 euroa. Siinä oli myös kolme maagista sanaa: lähes huoltovapaa pyörä.
Kävin katsomassa pyörää kaksi kertaa, ennen kuin rohkaistuin juttusille myyjän kanssa.
Myyjä: Voinko auttaa?
Minä: Pyörää tulin katsomaan. Ei kahta ilman kolmatta.
Myyjä: Pyöriä ei ole koskaan liikaa!
(Kerrankin mies, joka ymmärsi logiikkaani.)
Niinpä myyjä laittoi haluamani pyörän kuntoon, tsekkasi renkaat, laski satulan, nosti ohjaustangon tappiin ja jotain muitakin säätöjä hän teki. Sen jälkeen menimme takapihalle, ja minä hyppäsin satulaan ja huristelin ympyrää. Ihan mielettömän hyvä fiilis tuli siitä pyörästä! Kevyt kuin tuuli, hiljainen, loistava ajoasento. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Tämä!
Valitsin pyörään vielä lukon, ja myyjä sanoi laittavansa pyörän kuntoon ja asentavansa lukon paikoilleen seuraavaksi päiväksi. Ei muuta kuin kassalle ja vanhalla rämpelöllä kotiin!
Seuraavana päivänä pyörä odotti minua valmiina. Ei muuta kuin kypärä päähän ja menoksi! Pyörää oli niin kevyt polkea, että toisaalta hiukan pelotti ja toisaalta tuli vähän villi, nuorekas olo. Ikään kuin muutamia kymmeniä ikävuosia olisi tipahtanut matkan varrelle. Ensimmäisessä ylämäessä kuitenkin vaihteet ehtivät käväistä mielessä, mutta ylös mentiin pelkästään vauhdin hurman päällä surffaten. Sitten tasaisella tutkin ohjaustankoa lähemmin – vaivautumatta pysähtymään. Vasemmalla oli selvästi käsijarru, joka toimi tomerasti, mutta pehmeästi. Sen vieressä oli pieni pyöreä musta tötsä, jossa oli vipu, ja hetken ajan luulinkin, että siinä olivat vaihteet, mikä olisi tarkoittanut sitä, että soittokello olisi puuttunut. Aikani vipua pyöritellessäni – siinä vauhdissa – se äkkiä kilahti heleästi. Soittokello! Eli vaihteet puuttuivat. Nyt oli pakko pysähtyä ja tutkia tarkemmin, oliko vaihteet piilotettu jonnekin. Ei ollut, niitä ei ollut. Muistelin mainosta. Eikö siinä ollut lukenut ”kolmivaihteinen”? En ollut enää kovin varma, olin tsekkaillut niin monia mainoksia.
Hieman pettyneenä nousin pyörän päälle, joka ei ollut moksiskaan, vaan singahti vauhtiin kertapolkaisulla ja rullasi äänettömän pehmeästi kotia kohti. Taloyhtiön pihalla oli pyöräileviä naapureita, ja yhdessä heidän kanssaan tsekkailtiin pyörää. Vaihteiden puuttuminen hieman ihmetytti, mutta sanoin, että mitä vähemmän vempaimia, sen huoltovapaampi. 😉 Ja ohjaustangossa olisi loistavasti tilaa kypärän suuntavalojen ohjainlaitteelle, jota oli ollut vaikea survoa vanhojen pyörien tankoihin.
Vaihteiden puuttumisen aiheuttama pettymys haihtui parissa päivässä, sillä pyörä on niin kevyt polkea. Neitsytpolun pitkää ylämäkeä en ole polkenut vuosikausiin ylös edes 5-vaihteisen pyörän kevyimmillä vaihteilla. Uudella vaihteettomalla se menee suht kevyesti joka kerta. Myös kotikadun jyrkkä ylämäki sujuu helpommin kuin 5-vaihteisella: pulssi ei nouse kuin 150:n huitsukoille, kun 5-vaihteisella se kolkutteli 170:ää. Iltaisin on vaikea pysyä kotona tai tehdä ”pakkokävelylenkki”; tekisi vain mieli pyöräillä sinne sun tänne. Ruokakaupatkin tulee valittua kauempaa, jotta saisi huristella uudella pyörällä.
Sitten tässä yhtenä iltana lähdin käymään pikaisesti kaupassa. Poljin tuttua tasaista suoraa reippaanpuoleisesti ja valoristeystä lähestyessäni lopetin polkemisen jo kaukaa, koska punaiset valot paloivat. Annoin pyörän rullata vapaalla arvellen, että vauhti ehtisi mukavasti hiipua ennen risteystä, koska siinä oli hieman ylämäkeäkin. Väärin arvelin! Tunsin outoa nykimistä, ja pyörän vauhti tuntui vain kiihtyvän. Ei ollut myötätuulta, eikä kukaan minua tuuppinut. Taas tuntui nykäisy, ja pyörä singahti eteenpäin. En voinut uskoa tätä todeksi, ja tajusin jarruttaa vasta ihan viime tipassa, niin että melkein nuppasin ohjaustangon yli.
Tämän oudon tapauksen jälkeen olen tarkkaillut pyörän käyttäytymistä, ja se on toisinaan outoa. Vauhti kiihtyy niin nopeasti, että polkeminen on usein turhaa tasaisellakin, voi vain lasketella vapaalla. Loivissakin alamäissä vauhti kiihtyy niin hurjaksi, että on pakko koko ajan hiukan jarrutella. Ylämäissä jos polkee seisaaltaan, kannattaa olla varovainen, sillä pyörä saattaa ampaista eteenpäin niin reippaasti, että ajaja on pudota kyydistä. Aivan kuin pyörässä olisi jokin toinenkin virtalähde kuin nämä keski-ikäiset, kaurapuurolla ja porkkanaraasteella toimivat reidet. Jostain pyörä tuntuu imevän lisävirtaa, eikä se voi olla minusta, sillä päinvastoin, tunnen itse saavani lisävirtaa pyörästä. Aina kun tulen kotiin, ajatus on: Joko nyt olen täällä! Olo on kuin nuorella hurjapäällä: ehkä vielä jonain päivänä ajan ilman käsiä niin kuin lapsena, ja luen someuutisia kännykästä samaan aikaan, kuten nykylapset. NOT! 😀
PS. Yksi huoli minulla on: rapautuuko nyt vaivalla hankittu kunto, kun pyöräily on näin kevyttä? Täytyykö ruveta harrastamaan juoksua? Ei kai sentään, kun kerran pyörälläkin pääsee! 😀