Aihearkisto: Tekniikka

Enemmän kuin pyöräilykypärä – lumoava Lumos

Julkaistu , kirjoittanut

Pyöräily pimeällä on ollut minusta aina epämiellyttävää, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammalta tuntuu lähteä pimeään pyörän selässä, varsinkin liukkailla keleillä. Yleensä välttelen pimeälläajoa, koska tuntuu, että häviän tummissa vaatteissani – heijastimista huolimatta – pimeän sumppuun. Tämä on rajoittanut aika lailla liikkumistani syksyllä ja talvella. Tänä syksynä talvipyöräni dynamolla toimiva etuvalo sanoi vielä sopimuksensa irti. Huonostihan se on toiminut loska- ja sadekelillä jo vuosia. Onhan pyörä valoineen jo reilusti yli 20 vuotta vanhakin. Toki minulla on ollut erinäisiä irtovaloja sekä edessä että takana, mutta niiden kanssa on aina ongelmia. Kaksi ainakin on tippunut töyssyissä ja kadonnut sen siliän tien. Nykyinen viritelmä löystyy ja ponnahtaa osoittamaan taivasta tai häikäisemään kasvojani pienissäkin kuopissa. Ja sitten lamppu on aina kadoksissa, kun on kiire lähteä jonnekin. Muutaman kerran olen joutunut hätäpäissäni sitomaan otsalampun pyörään, kun pyöränlamppu on ollut jossain piilossa. Sählääminen valojen kanssa on raivostuttavaa.

Noin viikko sitten luin Turun sanomista artikkelin Lumos-kypärästä. Olin toki nähnyt Facebookissa mainoksen tästä jo aikaisemminkin ja ihastunut, mutta nyt näitä kypäröitä saa myös Suomesta. Tilasin kypärän heti miten suomalaisesta verkkokaupasta, ja seuraavana päivänä kävin hakemassa sen läheiseltä R-kioskilta. Olo oli kuin lapsella jouluaattona, kun lahjojen jako alkaa. 🙂

Kypärän on kehittänyt kaksi pyöräilevää insinööriä, jotka kyllästyivät tappelemaan valojen kanssa ja harmittelivat sitä, että kypärällä on vain yksi funktio: sitä tarvitaan vain onnettomuustilanteessa, muutoin se on vain hankala, turha kapistus. Näistä ajatuksista lähti Lumos-kypärän kehitys.

Lumoksen kuningasajatus on yhdistää hyvä, turvallinen kypärä ja hyvin näkyvät valot. Kypärässä on edessä noin 20 cm:n pituinen valkoisten led-valojen rivi ja takana yli 10 cm leveä, punaisin led-valoin varustettu kolmio. Mutta näiden huikaisevan kirkkaiden valojen lisäksi kypärässä on vielä suuntavilkut. Aivan, luit oikein! Vilkut tekevät tästä kypärästä järjettömän siistin. Suuntavilkut vilkkuvat sekä edessä että takana, eivätkä ne ole mitkään himmeät himatuikut.

Kun avasin paketin, niin ensimmäiseksi sovitin kypärää päähän. Säikähdin, ettei se mahdu päähäni, vaikka mittojen mukaan olisi pitänyt, sillä kypärä on yhdenkoon, aikuisten kokoa (54–62 cm). Takana olevasta säätökiekosta kääntämällä sain kuitenkin näppärästi justeerattua kypärän sisusta suuremmaksi ja kypärä istui päähän kuin hanska. Oli pakko heti kokeilla myös kypäräpipon kanssa, sillä Suomessa on pakko käyttää talvella sellaista, muuten aivot jäätyy. Hiukan lisää säätöä ja kypärä istui hyvin myös pipopäähän.

Etukäteen olin asentanut puhelimeen jo Lumos-sovelluksen. Se löytyy sekä iPhoneen että Android-järjestelmään. Mitä kaikkea kypärän mukana sitten tuli? Vilkkuvaloja varten pyöränsarveen kiinnitettävä noin 5 cm:n pituinen ohjainrasia, jossa on kaksi isoa painiketta L ja R ja neljä silikonilenksua, joista kahdella rasia kiinnitetään pyörään. Varalle jäi siis kaksi. USB-kaapeli, jolla voi ladata sekä kypärän että ohjaimen. Kaapeli tuikataan esimerkiksi tietokoneeseen kiinni latausta varten. Mukana tuli myös pikaohjeet englanniksi ja alennuskoodilipukkeita siltä varalta, että joku kaveri innostuu hankkimaan kypärän; silloin voin käydä aktivoimassa koodin ja saamme molemmat 25 dollarin hyvityksen.

Kypärän perusvalot toimivat ihan semmoisenaan. Takaosassa on nappi, josta valot laitetaan päälle, ja eikun menoksi! Valoissa on myös kaksi vilkkumistapaa – nopea ja hidas – mutta itse koen tällaiset vilkkumiset häiritsevinä. Mieluummin annan valojen palaa jatkuvasti. Etuvalot eivät häikäise omia silmiä, sillä valot on upotettu kypärän sisään; myöskään takavalot ja vilkut eivä tule rungosta ulos.

Kypärä ja puhelimessa oleva sovellus pariutetaan Bluetooth-yhteyteen. Samoin kypärä ja ohjain pariutetaan Bluetoothilla. Nämä molemmat operaatiot tapahtuivat ilman mitään ongelmia. Tämän jälkeen puhelin löytää lähellä olevan kypärän aina, kun kypärän valot on päällä. Puhelimesta voi esimerkiksi tarkistaa, kuinka paljon kypärässä on latausta jäljellä, säätää kypärän piippauksia ja aktivoida varoitusvalot. Sovelluksella näkee myös ohjaimen lataustason, kun ollaan Bluetooth-kantaman päässä siitä.

Suuntavilkut
Kun pariuttamiset on tehty, voi heti kokeilla, miten suuntavilkut toimivat painamalla ohjainrasian L- tai R-nappia. Kyseinen nappi jää vilkuttamaan oranssia, ja kypärässä kuuluu myös tasainen piippaus. Näistä tietää, että vilkku on päällä, vaikkei sitä kypärän alta välttämättä huomaakaan. Kun esimerkiksi painaa L-vilkkunappia, takana olevan punaisen kolmion vasemmalla puolella alkaa vilkkua noin 13 cm pitkä keltainen vinokolmio, joka osoittaa vasemmalle. Samaan aikaan edessä olevista valkoisista led-valoista puolet eli vasemmanpuoleinen pätkä alkaa vilkuttaa keltaisilla valoilla. Näin sekä edessä että takana olevat näkevät, että aion kääntyä.

Talvipyörässäni on hyvin lyhyt ohjaustanko, ja jouduin kiinnittämään ohjainrasian keskikohdasta oikealle, koska vain siinä oli riittävästi tilaa. Kun lähestyn risteystä, jossa haluan kääntyä, painan haluttua nappia vasemmalla kädelläni riittävän ajoissa ennen kääntymistä. Näin itse kääntymistilanteessa minulla on taas molemmat kädet pyöränsarvissa kiinni. Varsinkin liukkailla keleillä tämä on erittäin tärkeää turvallisuuden kannalta. Kun kääntyminen on loppuunsuoritettu ja etupyörä taas rungon suuntainen, voi painaa nappia uudestaan ja vilkkuminen loppuu. Testasin napin painallusta rukkaskäden peukalolla, ja hyvin toimi. Talvisin on pakko käyttää paksuja nahkarukkasia pyöräillessä, muuten sormet jäätyvät.

Varoitusvaloja en ole vielä testannut, sillä tarvitsen jonkun valokuvaamaan menoani. Itse kun ei sitä näe, kun takavalot ja vilkkuvalot syttyvät kaikki hehkuvan punaisiksi hidastuneen vauhdin merkiksi. Kypärän mukana tulleiden tietojen mukaan varoitusvalosysteemi on vielä betavaiheessa, joten niille ei luvatakaan täyttä toimivuutta. Mutta pelkästään näyttävien etu- ja takavalojensa sekä supermakeiden suuntavalojensa ansiosta tämä kypärä on hyvinkin hintansa (219 €) arvoinen. Ennen kaikkea kyse on turvallisuudesta ja näkyvyydestä pimeässä, ja siinä samalla myös mukavuudesta, kun valot kulkevat kypärän mukana, eikä niitä tarvitse muistaa erikseen. Suuntavalot ovat sitten ihanaa ekstraa; niiden ansiosta pimeän tultua tulee hillitön halu lähteä huviajelulle ihan vain siksi, että saa käyttää suuntavaloja. Hei vaan, pimeys, täältä tullaan kaikki valot päällä! 😀

Tekniikan ihme – elämme scifiä

Julkaistu , kirjoittanut

Silmäilin lauantaina aikani kuluksi Charles Petzoldin teosta Code: The Hidden Language of Computer Hardware and Software, jota suositeltiin eräässä Facebook-ryhmässä. Kirja on vuodelta 2000, ja kirjan alkupuolella oleva esimerkki sai minut pohtimaan tekniikan valtaisaa kehitystä. Esimerkin kaksi 10-vuotiasta poikaa, jotka asuvat vastapäisissä taloissa, yrittävät ratkaista, miten viestittää, kun vanhemmat ovat komentaneet heidät nukkumaan ja valot on ollut pakko sammuttaa. ”Do you have a telephone in your room at the age of 10?” kysyy Petzold. Ja samaan hengenvetoon hän toteaa, että jos perheen tietokone on kytketty puhelinlinjaan, sitä voisi käyttää, mutta onko se huoneessasi? 😀 Aivan. Tuohon aikaan, vuonna 2000, ihmisillä oli jo matkapuhelimia, mutta lapsilla tuskin. WhatsAppia, Snapchatia, Messengeriä ja mitä-niitä-onkaan ei ollut vielä keksitty. Ja niissä perheissä, joissa oli tietokone, se oli yhteisessä käytössä, yhteisissä tiloissa.

Tekniikan kehitys on niin huimaa, että jos juuri nyt kehittelee mielessään jotain innovaatiota, niin joku on jo luultavasti sen toteuttanut. Samoin monet asiat, joista vuonna 2000 osasimme unelmoida vain me scifin harrastajat, ovat nyt useimmille jo arkipäivää. Pari viikkoa sitten espanjantunnilla keskustelimme artikkelista, joka käsitteli espanjalaisia kaupan toimintaan liittyviä keksintöjä. Esimerkiksi sellaista, jossa ostoskoreihin ja -kärryihin kiinnitetään sensori, joka lähettää Bluetooth-yhteyden kautta kaupan järjestelmään informaatiota siitä, mitä reittejä asiakkaat kulkevat, missä kohdissa kauppaa viipyvät, minne eivät ikinä mene. Olemassa on myös teknologia, jossa ostoskorit ja -kärryt rekisteröivät, mitä tavaroita asiakkaat ovat keränneet niihin, ja kun asiakas saapuu riittävän lähelle jotain kaupan mainostauluista, tähän räpsähtää juuri tälle asiakkaalle suunnatut tuotteet ja tarjoukset. Jos kärryssäsi on esimerkiksi kananmunia ja maitoa, mainostaulu voi ehdottaa vehnäjauhojen ja voin ostamista, koska näistähän syntyy jo lettutaikina. 😀 Nenäliinojen ostajalle voidaan tarjota mustaherukkamehua ja appelsiineja.

Monelle meistä ovat jo arkipäivää kauppaketjujen sovellukset puhelimessa. Sovelluksesta näemme kaupan yleistarjoukset sekä meille suunnatut henkilökohtaiset tarjoukset. No, ainakaan K-kaupan algoritmi henkilökohtaisten tarjousteni kohdalla ei ole niitä tarkimpia 😉 mutta kuinka moni tietää, että Suomessakin isojen markettien ostoskärryissä on jo sensoreita, jotka rekisteröivät asiakkaan reitin. Omassa lähimarketissanikin jopa. Ja jos puhelimen WiFi on päällä, kaupan sensorit havaitsevat sen, antavat asiakkaalle vaikkapa tunnuksen T8463 ja seuraavat tämän tunnuksen touhuja kaupassa. 😉 Kauppiaat voivat nykyään seurata myös, mistä ovesta asiakkaat minäkin aikana tulevat, ja miettiä, miksi ihmiset tulevat lounasaikaan aina sivuovesta. Kauppojen saama data meistä on varmaankin äärettömän mielenkiintoista näissäkin tapauksissa, joissa itse asiakas jää järjestelmälle tuntemattomaksi, vain hänen kauppakäyttäytymisensä tallentuu järjestelmään. (Oi, jospa pääsisin analysoimaan tuota dataa!)

Itse toivoisin isojen markettien sovellukseen ominaisuuden, jossa kaupan järjestelmä nappaa laatimani ostoslistan ja tekee minulle sen jälkeen kolme reittivalintaa: nopean, laajennetun ja maisemareitin. Näistä voisin valita sen, mihin minulla olisi aikaa, ja löytäisin kaikki haluamani tuotteet reitin varrelta tarvitsematta hakea niitä sen kummemmin. Ooops, joku jossakin on jo varmaan keksinyt tämänkin tekniikan, ja ehkä se on jossain jopa käytössä.

Hiihtoloman jälkeiselle viikolle meillä on luettavana espanjantunnin keskustelua varten José Luis Martínin teksti Un día de febrero. Tekstissä Martín kertoo lapsuutensa päivästä 23.2.1981. Päivä alkoi ihan tavallisena, mutta illalla televisiossa näytettiin, kuinka everstiluutnantti Antonio Tejeron johtamat Guardia Civilin poliisit ryntäsivät parlamentin alahuoneeseen. Kaappaus kuivui kokoon jo yöllä, mutta jäin miettimään tekstin luettuani, onko omassa muistissani jotain päivää lapsuudesta, joka olisi ollut jollain tavalla mullistava. Tietenkin se tällaiselle scifi-ihmiselle on 21.7.1969. ”Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Koko perhe istui television ääressä tuona heinäkuisena päivänä ja seurasi Kuun valloitusta. Kun kaikki onnistui ja kuulimme kuuluisat sanat, alkoi kotikatsomossa isän johdolla hurja spekulointi, kuinka pian Kuussa olisi kaupunki pystyssä ja millaista olisi elää Kuussa. Vuosi 2000 tuntui tuolloin tosi kaukaiselta, olimme kaikki varmoja, ettei ihmistä pidättele nyt mikään ja että viimeistään silloin Kuussa olisi asutusta. Toisin kävi. Edelleenkään emme pääse viettämään Kuuhun sapattivuotta; tässä suhteessa tekniikka ei kehittynyt haluamaamme suuntaan. Tai no, tekniikka meillä on kyllä valmiina ja aivan eri sfääreissä kuin ne rämpelöt aparaatit, joilla ihminen lennätti itsensä Kuuhun vuonna 1969. Mutta kun Kuu oli kerran valloitettu, se menetti mielenkiintonsa ja aina utelias ihminen alkoi tähytä kauemmas. Ei pelkästään galakseihin, vaan myös omalle pallolleen. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan kaikkien autojen pitäisi kulkea ilman bensaa vuoteen 2050 mennessä. Tekniikalle tämä ei ole edes kunnollinen haaste, mutta taloudelliselle panostukselle kyllä.

Palataanpas tekstin alkuun. Miten pojat, joilla ei ollut kännykkää eikä tietokonetta (tabletista puhumattakaan!), ratkaisivat viestitysongelmansa vuonna 2000? Taskulampuilla ja Morsen aakkosilla, jotka ovat muuten käyttökelpoiset edelleen. 🙂

Pulse Oximeter -ohjelma iPhonessa

Julkaistu , kirjoittanut

Kännykkä on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin pelkkä puhelin. Nyt siihen on alkanut saada myös erilaisia ”terveysäppsejä” joko ilman tai yhdessä pienen lisälaitteen kanssa. Testasin yhden tällaisen, johon riitti pelkästään se, että asensi ohjelman.

Jokunen viikko sitten tuli tehtyä 4,99 euron nettiheräteostos: Pulse Oximeter iPhoneen. Pienen äppsin avulla pystyisi mittamaan nopeasti ja vaivattomasti sydämensykkeen ja hapensaannin – näin luvattiin.

Ohjelma toimii hyvin yksinkertaisesti. Avataan ohjelma, tökätään Start-nappia ja painetaan sormenpää puhelimen kameran ja salamavalon kohdalle niin, että salamavalo ”punoittaa” sormenpään läpi. Testiä varten otin puhelimen irti nahkakansistaan, ja aloin testailla. Aluksi oli hyvin vaikea saada mitään tuloksia. Välillä sain toisen tuloksen, esim. hapensaannin, mutta sydämestä ei kuulunut inahdustakaan, tai sitten toisin päin. Lopulta kuitenkin onnistui sekin, että molemmista tuli jokin tulos yhtä aikaa. Mutta erittäin vaivalloiselta koko touhu vaikutti.

Tämän jälkeen laitoin kannet uudestaan puhelimeen, ja nyt testaus yllättäen onnistuikin paremmin. Lähes aina tulokset tulivat suht nopeasti, ja ohjelma oli näin käytettynä tosiaan helppo ja nopea, kuten luvattiin. Tulokset myös tallentuvat ohjelmaan, joten tilastojakin voi siis seurata. Hapensaannin tulosten oikeellisuudesta on paha sanoa mitään, mutta sydämen leposykkeen tulokset vaikuttivat testeissä melko oikeilta tai ainakin oikeansuuntaisilta.

Onko sitten tällaisesta ohjelmasta mitään hyötyä?

Valmistaja ilmoittaa, ettei tätä tuotetta voi käyttää sairauden seurantaan, vaan se on suunnattu lähinnä urheilijoille tai urheilusuorituksiin. Ongelmana vain on se, että pulssin rajat ohjelmassa ovat 50–100. En oikein ymmärrä, mitä urheilija tekee pulssimittarilla, jonka ylin raja on vain 100. Silloin – anno dazumal (kun isoisä lampun keksi) – kun itse vielä treenasin päivittäin, olisi ollut alussa suuri apu siitä, jos minulla olisi ollut aparaatti, jolla mitata nopeasti, milloin pulssini oli 136–140:n huitteissa, missä sen piti harjoituksen aikana olla. Silloin olisi ollut kätevää mitata pulssi tällaisella vempaimella, eikä pysähtyä, etsiä ranteesta tai kaulalta sopiva kohta ja laskea 15 sekunnin ajan pulssia, kertoa se neljällä jne. Mutta jos yläraja mittarissa on 100, niin mitä hyötyä tästä ohjelmasta olisi urheilijalle?

Summa summarum: Pulse Oximeter -ohjelma on aika turha hely, enkä voi sitä suositella. Hintakin on siis liian korkea siihen, mitä sillä saa.

Pulse-oximeter

Oma soittoääni iPhoneen

Julkaistu , kirjoittanut

Puhelimen vaihto uuteen vaatii aina hiukan vääntöä, mutta kun yhteystiedot on saanut siirrettyä uuteen luuriin ja muutama tarpeellinen ohjelma asennettua ja otettua käyttöön, niin puhelin alkaakin olla käyttövalmis. Paljon muuta kustomointia ei tarvitsekaan tehdä… paitsi se oma soittoääni. Ja se onkin ihan oma juttunsa iPhonessa.

iPhonen käyttöliittymä on samanlainen kuin iPadissäkin, sanalla sanoen looginen ja selkeä. Androidin jälkeen se tuntuu jopa hieman tylsältä, koska sen käyttäminen on niin tuttua ja helppoa. Niinpä sitä herkästi tuudittautuu luuloon, että kaikki on iOS:ssa helppoa. Väärin! Androidiin ja vanhoihin nokialaisiin oman soittoäänen laittaminen on ollut helppoa kuin heinänteko. Jos äänen tai kappaleen on jollain konstilla saanut siirrettyä noihin luureihin, niin sen valitsemiseen soittoääneksi on riittänyt klikkaus tai korkeintaan kaksi. Apple on kuitenkin niin ihastunut omaan kieltämättä mainioon käyttikseensä, ettei haluaisi millään antaa asiakkaiden kustomoida sitä. Oman soittoäänen laittaminen iPhoneen on Applelle ilmeisesti pyhäinhäväistys, sen verran hankalaksi se on tehty.

Turhia yrityksiä

Kuuntelin pikaisesti iPhonen soitto- ja merkkiäänet läpi ja totesin, että yhtä tylsiä ovat kuin muissakin puhelimissa. Mikään niistä ei tuntunut omalta. Kaksi vuotta minulla oli soittoäänenä vanhassa Androidissa Manán Perdido en un barco, erittäin hyvä kipale, joka alkaa sopivan terävällä rummutuksella ja ”loilotuksella”. En nähnyt mitään syytä vaihtaa toiseen.

Yritin siis siirtää Bluetooth-yhteydellä Perdidon vanhasta luurista iPhoneen. BT-yhteys niiden välille syntyi, mutta iPhone ei suostunut keskustelemaan niin vanhan Android-käyttiksen kanssa, ja siirto epäonnistui. Yritin siirtää kappaleen Elisan Pilvilinnan kautta, koska yhteystietojen siirto sitä kautta oli onnistunut vaivattomasti. Kappale tulikin iPhoneen kuultavaksi, mutta ei sitä miksikään soittoääneksi voinut valita. Lopulta oli etsittävä Manán CD-levy, tuupattava se iMaciin ja siirrettävä levyn kappaleet iTunes-ohjelmaan ja sieltä sitten iPhoneen USB-piuhaa pitkin. Samalla siirsin myös yhden Carly Simonin levyn sisällön luuriin. Hienosti sinne menivätkin, ja pääsin samalla testaamaan puhelimen mukana tulleita mainioita kuulokkeita.

Jos kuvittelin, että kun Perdido on iPhonessa oikealla paikallaan musiikki-osastolla, mistä vain valitsen sen soittoääneksi, niin perin väärin kuvittelin. Ehei, näin helppoa se ei todellakaan ole iPhonessa. Tässä vaiheessa moni jo varmaan luovuttaisi ja tyytyisi Applen tarjoamiin soittoääniin, mutta minä en antanut niin vain periksi ja käännyin Google-sedän puoleen. Sitä kautta löysin kaksi ohjetta, toinen Windowsilla ja toinen Macillä tehtäviin omiin iPhone-soittoääniin. Niitä yhdistelemällä homma lopulta onnistui – tietyin rajoituksin. Soittoääniä iPhoneen on mahdollista tehdä erillisillä ohjelmillakin, mutta itse käytin Macissä valmiina olevaa iTunes-ohjelmaa, sen uusinta versiota 12.2.2.25.

Proseduuri askel askeleelta

Työkalut ja käyttöympäristöt: iMac Yosemite 10.10.5 ja iTunes 12.2.2.25 sekä iPhone 6 iOS 8.4.1.

iMac
Lähtökohtana on, että musiikkikappale on jo iTunes-kirjastossasi.
Käynnistä iTunes ja etsi kyseinen kappale iTunesista.
Valitse haluamasi kappale ja klikkaa sen pikavalikko auki (ctrl+hiirenpainike).
Valitse pikavalikosta kohta Näytä tietoja, ja avautuneesta ikkunasta välilehti Asetukset.
Laita rastit ruutuihin aloita ja pysäytä. Tämän jälkeen muuta aloitus- ja pysäytyskohdat haluamiksesi. Apple on rajoittanut soittoäänen pituuden, joten itse laitoin sen pituudeksi 29 sekuntia, jolla homman sain toimimaan. Koska halusin, että soittoääni alkaa heti kappaleen alusta, aloita-kohtaan jätin arvon 0.00 ja pysäytys-kohtaan laitoin 0.29. Kun tämä on valmis, klikkaa OK-painiketta.
Klikkaa kappaletta uudestaan (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta Luo AAC-versio. Tällöin kappaleen alle ilmestyy kopio valitsemastasi pätkästä, jonka pituus on siis 29 sekuntia.
Klikkaa tätä kopiota (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta kohta Näytä kohteessa Finder, jolloin avautuu ikkuna, jossa näet kappaleen fyysisen sijainnin kovalevylläsi. Muuta kappaleen tiedoston tunnus .m4a:sta .m4r:ksi. Kopioi tämä tiedosto työpöydällesi.
Poista iTunesista kyseinen 29 sekunnin kappale (klikkaa ctrl+hiirenpainike ja valitse Poista ja iTunesin varmistuskysymyksiin klikkaa Poista tiedosto ja Siirrä roskakoriin). Jos näitä poistoja ei tee, seuraavat kohdat eivät välttämättä onnistu.
Avaa iTunesissa Merkkiäänet-kohta. Jos et näe sitä tai saa sitä näkyviin, klikkaa ylävalikkorivillä kohtaa Näytä ja valitse avautuneesta ponnahdusvalikosta Lisää… ja sieltä Merkkiäänet; tällöin saat näkymän Omat merkkiäänet, joka on vielä tyhjä.
Vedä työpöydälle kopioimasi .m4r-tiedosto Merkkiäänet-ikkunaan, jolloin se ilmestyy näkymän luetteloon.
Kytke iPhone sen mukana tulleella USB-kaapelilla Maciin. Kun puhelimen pikkukuva ilmestyy valikkoriville, valitse puhelimen Merkkiäänet. Synkronoi merkkiäänet -kohtaan laita valinta Valitut merkkiäänet, jolloin näkyviin tulee äsken tekemäsi merkkiääni. Klikkaa Käytä-nappia.

iPhone
Soittoääni on nyt ilmestynyt iPhonen soittoääniin, katso Asetukset > Äänet > Soittoääni. Klikkaa luettelo auki ja siirtämäsi soittoääni on ylin soittoääni (viivan yläpuolella). Nyt sen voi valita luurin soittoääneksi.

No, eihän tämä nyt loppujen lopuksi niin vaikeaa ollut. 😉

———————

PS. Kannattaa muistaa käydä poistamassa iTunesissa siitä alkuperäisestä kappaleesta se pysäytys-kohta, muuten kappale katkeaa aina siihen kohtaan, kun sitä kuuntelee.

PPS. Maná on meksikolainen bändi, jonka soundissa soi mukavasti lattarirytmit. Kuuntele YouTubessa Manán Perdido en un barco.

Luuri

Polkupyörätietokone Crivit

Julkaistu , kirjoittanut

Sain Antilta ja Tainalta nimpparilahjaksi polkupyörään kiinnitettävän nopeus- ja matkamittarin. Mieluinen lahja! Tällaisen hankkimista olin kyllä harkinnut useampaankin otteeseen, mutta kun niitä ei ollut kävellyt vastaan, oli jäänyt harkinnan tasolle.

Crivit-polkupyörätietokone koostuu kolmesta pääosasesta:
– pyörän sankaan kiinnitettävä näyttö/tietokone
– eturenkaan haarukkaan kiinnitettävä ”lähetin” (sensori, anturi)
– pinnaan kiinnitettävä magneetti.

Mukana tulevat myös nappiparistot sekä näyttöosaan että lähettäjään, alusta näytölle, kumityynyt näyttöalustalle ja lähettäjälle, jotta ne pysyvät paikoillaan, sekä neljä nippusidettä, joilla näytön alusta ja lähettäjä kiinnitetään pyörään.

matkamittari


Pyörätietokoneen toiminta on hyvin yksinkertainen: magneetti pyörähtää lähettäjän ohi ja lähettäjä lähettää tiedon näytölle.

Ennen osasten asentamista polkupyörään kannattaa mitata renkaan ympärysmitta. Ohjeiden mukana on suuntaa-antava taulukko, mutta ainakin oman 28-tuumaisen pyörän kohdalla mitta oli paljon todellisuutta isompi. Jos olisin syöttänyt ohjeiden mitan, metrejä ropisisi mittariin aika lailla todellista matkaa enemmän. Netistä löytyy Polkupyöräwiki, jossa myös on ohjeet ja taulukko ja jopa juuri oman pyöräni lukema esimerkkinä, mutta se taas oli selvästi todellisuutta pienempi. Jokainen pyörä – kokomerkinnästään huolimatta – on yksilö, ja siksi tarkemman tuloksen saa, kun mittaa pyörän halkaisijan renkaan ulkosyrjästä toiseen syrjään ihan itse ja kertoo tämän luvun piillä π eli 3,1416:lla, kuten kaikki muistamme oikein hyvin geometrian tunneilta. 😉 Kaikkein tarkimman tuloksen saa, jos merkkaa renkaaseen vaikkapa liidulla ohuen viivan ja sen jälkeen ajaa pyörällä suoraan tasaista asfalttia, niin että liitumerkki jää asfalttiin kahteen kohtaan. Tämän jälkeen mitataan merkkien väli, joka on pyörän ympärysmitta. Tämä mittaus ottaa huomioon myös normaalin painauman, joka renkaaseen tulee, kun ajaja istuu satulassa. Itse kuitenkin mittasin vain halkaisijan, pariin otteeseen ja sain lukemaksi 69,5-70 cm. Vähensin tästä summanmutikassa painauman, ja kun kerroin 690 mm 3,1416:lla, tulokseksi tuli 2167,7 mm.

Tämän jälkeen paristot laitteisiin ja tietojen syöttö voi alkaa. Ohjepaperista löytyy melko selkeät ohjeet tähän puuhaan eikä niitä välttämättä edes tarvita, kun seuraa vain näytön vinkkejä.

Laitteiden asentaminen pyörään vaatii pientä sorminäppäryyttä. Magneetin ja lähettäjän välin tulisi olla mahdollisimman pieni, enintään 2 mm, joten lähettäjän asentoa, joutuu hiukan säätämään. Itse asensin magneetin ensin väärinpäin, sillä en arvannut, että juuri on ruuvi on se magneetti. 😉

Kun magneetti oli oikeinpäin, hyppäsin pyörän selkään ja tein testiajon. Pyöräilyä harrastava naapuri antoi hyvän etäisyysvinkin: meidän pihalta terveyskeskuksen pysäkille pitäisi olla suurin piirtein kilometri. Edestakainen matka oli 2023 metriä polkupyörämittarin mukaan, joten aika kohdallaan olivat laskelmat.

Mittarin kaikkiin ominaisuuksiin en ole vielä kauhean syvällisesti tutustunut, mutta siitä löytyy nopeuden, etäisyyksien ja kalorinpolton lisäksi myös kellonaika, sekuntikello ja ilman lämpötila, samoin suurin nopeus ja keskinopeus sekä ajoaika. Aina kun lopettaa pyöräilyn, mittarin/näytön saa helposti irrotettua alustasta, kun ymmärtää painaa pientä vipua ja työntää mittaria oikeaan suuntaan (vivusta poispäin). Näin mittari ei jää houkutukseksi varkaille. Mittari on niin pieni, että mahtuu hyvin taskuun tai käsilaukun sivulokeroon.

Magneetin kiinnitys ja oikea kohdistaminen kannattaa tsekata joka kerta, ennen kuin lähtee ajelulle.

Ensimmäisen päivän aikana tulikin pyöräiltyä kaiken kaikkiaan 10 kilometriä, kun oli pientä asianpoikasta Skanssin K-rautaan. Samalla huomasin rikkovani 30 km:n nopeusrajoitusta omalla kotikadulla: mäkeä alas viilettäessä nopeus nousi 32 km:n tuntivauhtiin. Täytyypä ottaa hiukan rauhallisemmin tuo alamäki, ettei räpsähdä sakkoja. 😉

Alkutaival Yosemiten kanssa

Julkaistu , kirjoittanut

Tietokoneen käyttöjärjestelmän päivitys on puuha, jota välttelen yleensä mahdollisimman kauan. Bugi- ja ohjelmapäivitykset toki teen säännöllisesti, mutta täysiä käyttispäivityksiä minulla on tapana siirtää hamaan tulevaisuuteen. Ensinnäkin tuohon puuhaan tuppaa menemään aina liikaa aikaa ja toiseksi päivityksen jälkeen käy aina niin, että jokin käyttämäni ohjelma on poistunut ja sen tilalle täytyy hommata uusi tai jokin käyttämäni toiminto on lakannut toimimasta tai ilmenee jotain muuta häikkää, jonka takia aikaa palaa savuna ilmaan. Pyrin myös rauhassa odottelemaan, että uuteen käyttöjärjestelmään on saatu pari bugipäivitystä, sillä valmistajillahan on tapana antaa asiakkaiden testata uudet tuotteet. Niinpä usein käy, että kun alan olla henkisesti valmis päivittämiseen, valmistajalta on tullut markkinoille jo toinen uusi käyttöjärjestelmä. Näin kävi joitakin kuukausia sitten, kun olisin ollut valmis päivittämään Mountain Lion 10.8 -käyttiksen Mavericksin 10.9:ään: markkinoille oli ilmestynyt jo Yosemite eli 10.10. Yosemite ei saanut käyttäjiltä mitään mairittelevia arvosteluja, joten jätin päivityksen tuolloin tekemättä.

Vanhasta käyttiksestäni alkoi kuitenkin aiheutua kaikkea häikkää. iCloud ei toiminut, olisi vaatinut Yosemiten. iPadissä on uusin iOS-järjestelmä 8.4, mutta sen musiikkiohjelmalla en pystynyt enää kuuntelemaan pilvessä olevaa musiikkiani… tai ylipäätään mitään. iMacissä olevan iTunes-ohjelman päivityksen jälkeen menetin ilmaiset nettiradiot. Joten pikkuhiljaa aloin olla kypsä siirtymään uuteen käyttikseen. Kun vielä Yosemitestä oli ilmestynyt 10.10.4-päivitys, jota netin asiantuntijat pitivät kohtalaisen kelvollisena, ja kun syksyllä pukkaa Appleltä jo uutta El Capitan -järjestelmää, päätin ottaa härkää sarvista kiinni kuluvan viikon keskiviikkona.

Käyttöjärjestelmän päivitys aloitetaan aina varmuuskopioinnilla. Macin koko sisällön kopioimiseen käy mainiosti helppokäyttöinen Time Machine. Koneessani on jatkuvasti kiinni pieni USB-kovalevy päivittäiseen ja manuaalisesti tehtävään varmuuskopiointiin, mutta isoja kopiointeja varten minulla on toinen FireWire-kovalevy, joka löytyi kaapin pohjalta. Piuha oli valmiina kiinni kovalevyn peffassa, mutta virtajohtoa ei näkynyt. Ei muuta kuin etsimään. Puoli tuntia kesti, kunnes löytyi oikea virtajohto; odotan sitä aikaa, kun kaikki mahdolliset pienlaitteet voisi ladata samalla – langattomalla – laitteella. Kahden teran kovalevyllä oli mainiosti tilaa noin 400 gigan romppeille. Ei muuta kuin Time Machine hommiin. Aikaa tuon satsin varmuuskopiointiin meni reippaat neljä tuntia.

Sen jälkeen alkoi käyttöjärjestelmän lataaminen AppStoresta. Tässä olisi toki voinut tehdä combo-latauksenkin, mutta päätin pitää homman mahdollisimman yksinkertaisena. Yli viiden gigan ohjelman lataaminen kesti sekin jonkin aikaa. Sitten alkoi asentaminen. Tämäkin oli helppoa. Kone suoritti asentamista, ja itse ehdin tehdä ruokaa ja syödä. Välillä kävin vilkaisemassa, missä mentiin. Asennuspalkissa aika kului hitaasti loppuaan kohden, ja näytölle pyörähti harmaa käynnistysikkuna käynnistyspalkin ja omppulogon kera. Palkki eteni hitaasti puoleenväliin ja jäi siihen. Koska en luottanut silmäarvioon, mittasin viivottimella latauksen pituuden: 2,7 cm. Vartin välein kävin mittaamassa, mutta lukema ei muuttunut. Kone hyrisi hyvin hiljaa. Kyselin asiaa jo suomalaisessa omppufoorumissakin, saamatta vastausta. Karahtiko karalle koko omppupäivitys? Voihan prkl! Yli kahden tunnin odottelun jälkeen kypsyin lopullisesti ja painoin virtanäppäintä niin kauan, että kone sammui. Odottelin hetken ja hengittelin syvään. Sen jälkeen käynnistin koneen uudestaan ja seurasin näytöllä etenevää käynnistymistä. Juuri kun ehdin ajatella, että eihän tästä mitään tule, näytölle tupsahti tutut sisäänkirjautumisikonit. Taustan väri oli kuitenkin muuttunut ja enteili, että uusi käyttöjärjestelmä oli kuin olikin asentunut. Naputtelin salasanan, ja hups, äkkiä eteeni avautui jylhä El Capitan -vuori Yosemiten kansallispuistosta, ja vanhat tutut kansiot alkoivat pupsahdella työpöydälle kuin siniset sienet.

Olin astunut Yosemiten aikakauteen. Tunnen eläväni preesensissä.

Yosemite El Capitan

 

 

 

 

 

 

 

Koska olen lukenut, mikä kaikki voi lakata toimimasta Yosemite-päivityksen jälkeen, alan testata tärkeimmät. Netti toimii, samoin sähköposti, selaimet, FTP, pienet html-koodausohjelmat ja kaikki romppeet näyttävät olevan paikoillaan. Dockissa vain yhden ohjelman kohdalla on varoitusympyrä: iPhoto ei käynnisty, pitäisi ladata uusi, mutta AppStore väittää, ettei sitä ole saatavilla. Tämä puutos ei minua häiritse, sillä iPhoto on ollut lähinnä riesa ja olen käyttänyt sitä vain pari kertaa, kun olen siirtänyt valokuvia iPadiin. iPhoton tilalla on Kuvat-ohjelma, joka on tuttu jo iPadista – ei hätiä mitiä siis. Safariin näyttää ilmestyneen jokin uusi hakutsyydeemi, mutta senkin voi ohittaa. Availen ohjelmia, ja kaikki näyttäisi toimivan ookoo. Avaan siideritölkin ja juhlin uutta käyttöjärjestelmää. Huokaisen varovaisesti helpotuksesta. Sammutan koneen ja lähden iltakävelylle.

2. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamunakin kaikki toimii ja teen hiukan töitäkin. Sitten päätän nauttia lounasta ja laitan koneen nukkumaan. VIRHE, VIRHE! Kun tulen uudestaan koneen ääreen, se ei halua herätä unesta. Miten jokin laite voi nukkua niin syvää unta? Lopulta tökkään virtanappia ja kone ponnahtaa hereille. Langaton taikahiiri toimii, mutta langattoman näppäimistön käskyjä kone ei suostu enää ottamaan vastaan. On mentävä rompelaatikolle ja kaivettava esiin toinen vanhoista USB-näppiksistä. Se sentään skulaa koneen kanssa, mutta on älyttömän iso ja kömpelö. Alkaa vian syyn etsiminen ja ratkaisun metsästäminen. Samanlaisia ongelmia on ollut muillakin Yosemiten kanssa. Kyselen suomalaisessa omppufoorumissa, saamatta taaskaan vastausta. Jatkan etsiskelemistä netin valtateillä ja kinttupoluilla. Välillä teen töitäkin, mutta sitten taas metsästän. Illalla kokeilen lähes kaikki temput, mitkä ovat auttaneet toisia käyttäjiä. Teen PRAM- ja SMC-väännöt. Suljen ja avaan wifi-yhteyden, otan irti kaikki USB-laitteet, käynnistän koneen uudestaan ja laitan piuhat kiinni, suljen ja avaan Bluetooth-yhteyden, laitan Bluetooth-jaon päälle, poistan näppäimistön BT-laitepareista, vaihdan paristot näppäimistöön kahteenkin kertaan, yritän saada konetta tunnistamaan näppäimistöä eri tavoin. Lopulta nostan kädet ylös. Kun ei niin ei. On jo iltakin. Tartun viimeiseen oljenkorteen ja kirjoitan Applen viralliselle foorumille englanninkielisen viestin, jossa kerron, mitä kaikkea olen yrittänyt. Suljen koneen. Olen väsynyt. Jaksan katsoa Outlanderin ja Wayward Pinesin jaksot, molemmat loppuvat ikävästi. Menen nukkumaan.

3. päivä Yosemiten kanssa

Seuraavana aamuna aamukahvia ryystäessäni käyn iPadillä surffaamassa Applen foorumissa ja kuinkas ollakaan, joku ystävällinen hemmo toiselta aikavyöhykkeeltä on käynyt vastaamassa minulle yön aikana erittäin yksityiskohtaisesti. Hän kirjoittaa, että kokeilisin hänen listaltaan niitä asioita, joita en ole vielä kokeillut. Avaan iMacin ja kokeilen ensimmäistä asiaa hänen listallaan: poistan näppäimistön parituksen iPadistä. Kerran nimittäin käytin langatonta näppistä myös tabletin kanssa. Sen kun saan tehtyä, niin iMac löytää heti näppiksen ja teen niistä nopeasti parin, ettei mitään häikkää ehdi tulla. Nyt langaton näppis taas toimii koneen kanssa. Voin tehdä koko päivän töitä ilman häiriöitä tai ongelmia.

4. päivä Yosemiten kanssa

Kaikki toimii edelleen. Myös iRig Keys Pro -laite on hyvää pataa Yosemiten kanssa. Soittelen aamutuimaan sitä GarageBand-ohjelman kautta ja kivasti toimii. Aamu on vielä nuori; en aio pilata sitä kokeilemalla tulostusta. Päivän voi pilata myöhemminkin. Nyt nautin kesäisen aurinkoisesta aamusta ja toimivasta käyttöjärjestelmästä. 🙂

Aktiviisuusmittarin käyttö

Julkaistu , kirjoittanut

Karhu-aktiivisuusmittari PRO102M ja sovellus ACT2FIT

Tämä artikkeli kertoo aktiivisuusmittarin käytöstä.
Ehkä haluat lukea myös aktiivisuusmittarin käyttöönotosta.

Lisäys 28.10.2015: iOS 9.1:ssä ACT2FIT-ohjelma toimii jälleen ja synkronointi onnistuu ilman että ohjelma kaatuu.

Lisäys 20.9.2015:
ACT2FIT-ohjelma ei toimi iOS 9 -käyttöjärjestelmässä. Ohjelma kaatuu heti tai sitten, kun yrittää synkronointia.

Aktiivisuusmittarin latausväliksi luvataan paketin kyljessä noin 7 päivää, mutta ensimmäinen latausväli oli minulla kuitenkin lähes kolme viikkoa, vaikka olen pitänyt mittaria koko ajan ranteessa, suihkussakäyntejä lukuun ottamatta. Toisen latauksen tein iPadin mukana tulleella laturilla, ja se näyttää toimivan oikein hyvin aktiivisuusmittarinkin kanssa. Toinen latauskerta sujui nopeasti, ja parissa tunnissa ranneke oli täyteen ladattu low battery -tilasta.

Sen jälkeen kun ACT2FIT-ohjelma on asennettu puhelimeen tai iPadiin, siihen voi tehdä haluamansa asetukset (Setup):
Sukupuoli (Gender)
Ikä (Age)
Pituus (Height)
Paino (Weight)
Tavoite (Goal): haluaako sen asettaa kulutetuille kaloreille vai askelille, jotka päivän mittaan kävelee. Riippuu omasta kunnosta ja tavoitteista siis tuo. Askelissa 10000 on varmasti melko kohtuullinen määrä normaalikuntoiselle, mutta eihän tähän mitään tarvitse laittaa. Jos päämäärän laittaa ohjelmaan, niin aktiivisuusranneke ilmoittaa värinällä, milloin tavoite on saavutettu. Samoin mittarissa näkyy prosentteina, kuinka paljon tavoitteesta on tehty.
Turun Sanomissa 25.11. oli tällaiset ohjeistukset päivässä kävellyille askelille:
alle 5000: liikunnallisesti passiivinen
5000-7499: jonkin verran liikunnallinen elämäntapa
7500-9999: liikunnallinen elämäntapa
10000-12500: suositeltava liikunnallinen elämäntapa
yli 12500: erittäin aktiivinen elämäntapa
Distance Unit -kohdasta valitaan se mittayksikkö, jota haluaa ohjelman ja mittarin käyttävän: maileja vai kilometrejä.
24-Hour Timen voi laittaa myös päälle; meille suomalaisille tuo 24 tunnin kellonnäyttö on ehkä tyypillisempi.
Stride Length eli askeleen pituuden voi mitata laittamalla mittanauhan lattialla ja kävelemällä sen vieressä. Askeleen pituus vaikuttaa siihen kilometrimäärään, joka kertyy askelista. Siksi se on syytä laittaa suht tarkasti, jos haluaa seurata, kuinka monta kilometriä tulee päivän mittaan käveltyä. Vaikka meistä varmaan useimmat kävelevät ulkoilukävelyssä pitemmillä askelilla, niin on hyvä muistaa, että ranneke on kädessä myös kotona, jolloin askeleet ovat lyhyempiä. Joten jos haluaa totuudenmukaisemman tuloksen, niin askeleen mittatuloksesta voi nipistää muutaman sentin pois… tai sitten ei. Miten vain itse haluaa. 😉
Myös Goal-kohdat laitoin päälle. Kun alimmainen 100% Goal Alert on päällä, ranneke ilmoittaa värinällä, milloin päivän tavoite on saavutettu.
Clock Alert on herätyskello. Siihen voi asettaa kellonajan, jolloin haluaa nousta ylös. Herätys tapahtuu rannekkeen värinällä, joten jos ei halua herättää vieressä nukkuvaa, niin tämä on yksi vaihtoehto.
Eipä sitten muuta kuin Update-napin painallus.
Asetuksia voi muuttaa milloin tahansa, sellaisiksi kuin itse haluaa. Asetusten muutoksen jälkeen aktiivisuusranneke on aina synkronoitava ohjelman kanssa, jotta asetukset päivittyvät myös rannekkeeseen.

Synkronointi
Kun aktiivisuusrannekkeeseen on ladattu riittävästi virtaa ja asetukset on ohjelmaan syötetty, voisi olla ensimmäisen synkkauksen (sync) aika. Tähän tarvitaan Bluetooth-yhteyttä, eli puhelimessa tai iPadissä täytyy olla se päällä. Merkkinä siitä, että Bluetooth on päällä, näkyy iPadin näytöllä oikeassa yläkulmassa latausprosentin vieressä Bluetooth-merkki. Jos sitä ei näy, niin iPadin asetuksista sen saa helposti päälle. Puhelimessa merkki näkynee myös näytön yläreunassa. (Suosittelen Bluetooth-yhteyden katkaisemista silloin kun sitä ei käytä, sillä onhan se laitteessa melko avoin portti niille, jotka osaavat käyttää sitä ikävällä tavalla hyödykseen tai kiusantekoon.)
Kun Bluetooth on päällä, ranneke on ranteessa ja ACT2FIT-ohjelma avattu, vie ranneke puhelimen tai iPadin viereen ja paina rannekkeessa olevaa nappia niin kauan, kunnes sen rannekkeen näytölle ilmaantuu sana SYNC. Asetukset siirtyvät ohjelmasta rannekkeeseen, myös laitteessa oleva aika, jonka jälkeen ranneketta voi siis käyttää myös rannekellona. Samalla rannekkeen keräämät tiedot siirtyvät ohjelmaan. Jos sinulla oli synkkauksen aikana ACT2FIT-ohjelman Activity-ikkuna auki, näitkin varmaan, kuinka numerot muuttuivat siinä.
Synkkausta voi tehdä pitkin päivää tai harvemmin, ihan miten itse tykkää. ACT2FIT-ohjelmalla on ikävä tapa aina silloin tällöin kadottaa päivän mittaan synkatut tiedot, mutta ei hätää, rannekkeesta voi siirtää tiedot aina uudestaan. Päivän mittaan kyseiset tiedot voi nähdä myös rannekkeen näytöltä. Nappia painasemalla pystyy siirtymään rannekkeen tiedoissa eteenpäin: kellonaika – askelten määrä – kävellyt kilometrit – kulutetut kalorit – liikkumiseen käytetty aika – kuinka monta prosenttia on saavutettu matkalla päämäärään – sleep/nukkumisasetus.

Nukkumisasetus
Kun illalla menee nukkumaan, niin aktiivisuusmittari kannattaa asettaa seuraamaan uniliikehdintää. Nappia painamalla edetään Sleep-kohtaan asti. Tämän jälkeen nappia painetaan niin kauan, kunnes ranneke värähtää ja näytölle ilmestyy GOOD NIGHT. Tämän jälkeen rannekkeesta ei saa enää muuta tietoa kuin kellonajan ja Sleep-kohdan.
Aamulla kun venyttelee sängyssä ennen ylösnousua, Sleep-asetuksen voi poistaa samalla tavalla kuin se laitettiin päälle. Tällöin rannekkeen näyttöön tulee GOOD MORNING.
Aamiaisella voi synkata rannekkeen tiedot ohjelmaan ja katsoa siitä, miten yö on sujunut. Ohjelma näyttää vain viimeisimmän yön tuloksen, joten jos haluaa seurata nukkumistaan pitemmän aikaa, niin kannattaa tehdä oma taulukko ruutuvihkoon tai taulukkolaskentaohjelmaan. Tai kirjata tiedot ylös kalenteriin.

Totuuden nimessä on sanottava, että Sleeping quality eli unen laatu ACT2FIT-ohjelman Sleep-kohdassa on vain suuntaa-antava. Iso oranssinvärinen numero kertoo sen ajan, jonka ranneke on ollut sleep-asetus päällä, ei siis nukuttua kokonaisaikaa. Ohjelma yrittää myös erotella kevyen unen (Light Sleep), syvän unen (Deep Sleep) ja hereilläolojaksot. Tämä ei aina ihan onnistu. Yleensä ranneke pystyy tunnistamaan hereilläoloksi, jos käy vessassa yön aikana – kerran ei tunnistanut tätä, vaan kuittasi kevyksi uneksi. Jos katsoo kelloa yöllä, muttei nouse sängystä, ranneke saattaa pitää tätä kevyenä unena, ei hereilläolona, mutta suuntaa-antavana informaationa ranneke kyllä toimii, jos haluaa tietää, nukkuuko riittävästi.

TODAY Activity
ACT2FIT-ohjelman ”etusivulla” näkee aina synkronoinnin jälkeen, miten aktiivisissa merkeissä päivä on siihen asti sujunut.

History
Päivien tulosten yhteenvedot näkyvät ACT2FIT-ohjelman History-lehdellä. Siitä saa kätevästi yleisnäkymän lähipäivien aktiivisuudesta.

Omia huomoita
Laitoin päivän tavoitteeksi 10000 askelta, mikä on ihan kohtuullinen määrä terveelle ihmiselle. 21 päivän aikana askelten päivittäinen määrä on liikkunut 3821 ja 20042 askeleen välillä. 21 päivästä viitenä päivänä jäin alle 10000 askeleeseen ja kymmenenä päivänä kävelin yli 12500 askelta. Ei niin kauhean huono tulos. Itse asiassa parempi kuin odotin. Mielenkiintoista on, että pyykkipäivä, jolloin täytyy köpsytellä edestakaisin kerrosta alempana sijaitsevan pyykkituvan/kuivaushuoneen ja kodin väliä, kerryttää yllättävän paljon askelia. Hyötyliikunnasta askelia tulee siis paljon ja huomaamatta. Ja shoppailupäivänä saa 10000 askelta kivuttomasti kasaan! 🙂
Ranneke ei ole oikeastaan tehnyt minusta sen liikunnallisempaa, mutta se on tähän mennessä näyttänyt, miten pienellä panostuksella voi siirtyä passiivisesta elämäntyylistä liikunnallisempaan.

Alussa rannekkeen kiinnittäminen käteen suihkun jälkeen oli tuskaisaa, koska hihnan reiät olivat niin tiukat, mutta tällä hetkellä ne joustavat jo paremmin, ja paikoilleen napsauttaminen sujuu ongelmitta.

Ranneke on niin kevyt ja huomaamaton, ettei se haittaa normaalia elämää mitenkään. Varsinkin ne, jotka ovat tottuneet pitämään rannekelloa ranteessa, eivät huomaa mitään eroa… paitsi silloin kun ranneke värisee. 😉

Aktiivisuusmittarin käyttöönotto

Julkaistu , kirjoittanut

Karhu-aktiivisuusmittari PRO102M ja sovellus ACT2FIT

Lisäys 28.10.2015: iOS 9.1:ssä ACT2FIT-ohjelma toimii jälleen ja synkronointi onnistuu ilman että ohjelma kaatuu.

Lisäys 20.9.2015:
ACT2FIT-ohjelma ei toimi iOS 9 -käyttöjärjestelmässä. Ohjelma kaatuu heti tai sitten, kun yrittää synkronointia.

Tässä artikkelissa on ensimmäiset kokemukset aktiivisuusmittarin käyttöönotosta.
Aktiivisuusmittarin ja ACT2FIT-ohjelman käyttämisestä löytyy tietoa 30.11. kirjoitetusta artikkelista.

Lotto ei ole tuonut päävoittoa (eikä paljon pikkuvoittojakaan), joten personal trainerin palkkaaminen täytyy siirtää tulevaisuuteen… tai seuraavaan elämään. Tällaisen tavallisen ihmisen oli siis keksittävä halvempi versio traineristä, ja koska kaikki pikkulaitteet on superihania, niin ostin itselleni isänpäivätarjouksesta aktiivisuusmittarin. Maksoin siitä hippasen vajaan 50 €, summa jonka kuvittelin voivani juuri ja juuri satsata tällaiseen leluun.

Marketissa meitä oli laitetta tutkailemassa parikin asiakasta. Laitteen pakkauksessa oli järjestelmävaatimukset: pakkauspahvissa puhuttiin laitteen olevan yhteensopiva Bluetooth 4:n kautta Androidin ja Applen puhelimien ja tablettien kanssa, mutta pakkauksen päälle liimatussa lapussa puhuttiin vain puhelimista. Kysäisin vieressä seisovalta nuorelta mieheltä, mahtaakohan toimia iPadissä, mutta nuorukaisen vastauksesta huomasin, ettei hän tiennyt edes sitä, että iPadissä on käyttiksenä iOS, joten varmuutta en saanut. Koska minulla sattuu olemaan 30 €:n Android-puhelin (käyttiksenä 4 jotain), päätin ottaa riskin ja ostaa laitteen. Olisin toki voinut lähteä etsimään myyjää jostain, mutta olisko hänkään tiennyt sen enempää kuin mitä pakkauksessa luki.

Aktiivisuusmittarin lataaminen
Kotiin tultua avasin heti pakkauksen, josta löytyi laitteen lisäksi käyttöohjelipare (ohjeet suomeksi ja toisella puolella ruotsiksi) ja latauskaapeli. Kaapelin toisessa päässä on muovinen ”pyykkipoika” ja toisessa USB-liitin. Niinpä. Pakkauksessa puhutaan vain ladattavasta akusta. Pitäisikö asiakkaan, joka ostaa ensimmäistä kertaa tällaista mittaria, tietää, että hän tarvitsee USB-väylällä varustetun tietokoneen, jotta voi ladata laitteen akun? Mielestäni asiakkaan ei tarvitse tätä tietää, vaan siitä täytyy olla maininta pakkauksessa. Käyttöohjeissa ei ole lataamisesta muuta ohjeistusta kuin tämä: ”Rannekkeen lataaminen. Merkkivalo syttyy, kun akku on täysin ladattu. Rannekkeen akun kesto on n. 7 päivää.” Tämän lisäksi ohjelipareessa on epäselvä harmaasävykuva, jossa rannekkeen näyttö on pyykkipojan kidassa. Ei siis kerrottu eikä näytetty, että pyykkipoika on laitettava siten, että minimaalisen pieni kolmiotrötö menee rannekkeessa olevaan minimaalisen pieneen koloon. Laitoin siis rannekkeen latautumaan tietokoneen USB-väylään ja pidin sitä siinä koko päivän, vaikkei se osoittanut mitään elonmerkkejä eikä tietokone tunnistanut missään vaiheessa, että kyseinen johto oli siinä kiinni. Kun mittari oli kuollut vielä illalla, kun suljin tietokoneen, tein jotain, mitä en suosittele kokeilemaan kuin omalla vastuulla ja riskillä. Otin iPadin USB-johdolle tarkoitetun virtapistokkeen ja kytkin mittarin USB-johdon siihen; näin jätin mittarin latautumaan yöksi. Seuraavana aamuna mittari oli ihan yhtä kuollut kuin edellisenä päivänä; mitään merkkivaloa ei ollut syttynyt, eikä laite inahtanutkaan, kun painoin sen kyljessä olevaa nappia. Koska kärsivällisyys on hyve, laitoin mittarin latautumaan vielä tietokoneeseen samalla kun tein yrityksen toimistotöitä. Sitten jossain vaiheessa kokeilin mittaria ihan piruuttani ja apua, sehän hengitti! Tässä vaiheessa en tiedä, kumpi lataustapa herätti laitteen henkiin.

Ohjelma
Mittarin pakkauksessa kerrotaan, että laitteelle on ladattavissa ilmainen sovellus iTunesista ja Googlen Play Storesta. Itse käyttöohjeissa mainitaan sovelluksen nimi ACT2FIT. Koska halusin ohjelman iPadille, menin iTunesiin ja hain ohjelmaa sen nimellä. Haku antoi nollatuloksen. Menin App Storen puolelle, mutta hakutulos oli edelleen nolla. Kiroilin (mutta vain espanjaksi), otin puhelimen ja menin Googlen Play Storeen. Hakutulos sielläkin pyöreät nolla. Yritin etsiä mittarin tietoja Karhun sivuilta, tuloksetta, mistä tahansa, tuloksetta. No, Gigantissa ja K-ketjussa sitä näkyi olevan myynnissä. Lopulta Googletin sovelluksen nimellä ja tadaa, Google heitti ensimmäiseksi linkin suoraan iTunesiin. Sitä klikkaamalla sain ladattua ilmaisen ohjelman iPadiin.
ACT2FIT on tuollainen karvalakkisovellus, jossa ei kauheasti säätöjä ole, mutta tulipas siinäkin tenkkapoo. Clock Alarm -kohtaan en tiedä mitä laittaa. Hälyttääkö se annetun ajan päästä, tietyllä kellonlyömällä ja mitä se hälyttää? Laitoin sen pois päältä. iTunesin latausikkunassa oli linkki YouTubeen, josta voisi käydä katsomassa ohjeen ohjelman käytöstä, mutta siellä on vain näytetty se helpoin asia, eli mittarin ja sovelluksen synkkaus; siinä kun ei tarvita kuin että laitteet ovat vierekkäin, Bluetooth on päällä ja mittarin nappia painetaan niin kauan, kunnes sen näyttöön ilmestyy sync-teksti.
Sovelluksen käytössä näin alussa ainakin on hiukan häikkää, sillä osa tiedoista näytti hävinneen, kun sovellus oli poissa käytöstä. Synkkaamalla ne tulivat tietenkin uudestaan mittarista.

Lopuksi, vaikka alussa ollaankin
Aktiivisuusmittari on ollut nyt ranteessa nelisen tuntia. Se on kevyt ja huomaamaton, miellyttävämpi ihoa vasten kuin rannekellon muoviranneke. Vaikka siinä on säätövaraa, niin se istuu luultavasti parhaiten ranteessa, joka on omaani paksumpi. Se on mittaillut askeleitani ja kertoo, että näiden neljän tunnin aikana exercise timeni on ollut 1,5 tuntia (josta tunti meni edestakaiseen reippaaseen kävelyyn, kun kävin tipauttamassa lokakuun paperit kirjanpitäjän postilaatikkoon).
Kysymysmerkki on edelleen sovelluksen ja mittarin toimiminen. Miten ne pystyvät mittaamaan ja näyttämään esimerkiksi uneni laadun, kuinka monta prosenttia nukun kevyesti ja kuinka monta prosenttia syvää unta? Miten luotettavaa tämä tieto on? Tai mikään tämän laitteen tieto? Mutta toisaalta: jos mittari kannustaa minua liikkumaan enemmän, niin silloin tiedon ei niin kauhean tarkkaa tarvitsekaan olla. Suuntaa-antava on ihan riittävän hyvä.

Mitä tulee aktiivisuusmittarin, pakkauksen ja ohjelman käyttöohjeisiin, niin näissä on selvästi toivomisen varaa. Pakkauksessa täytyisi olla selkeästi tietoa siitä, että kotoa on löydyttävä laite, jonka avulla mittaria ladataan. Sähkörasia ei riitä. Käyttöohjeet pitäisi olla selkeämmät ja kronologisessa järjestyksessä. Ensin laitteen lataaminen käyttökuntoon ja muut lataustiedot. Sitten ohjeet ohjelman löytämiseen, asentamiseen ja asetusten syöttöön. Synkronointi. Ja vasta sitten tiedot sovelluksen yksityiskohtien tulkitsemiseen. Ohjelipareessa olisi ollut tilaa kaikelle tälle, varsinkin jos ohjeet olisi tehty kunnolla, järjestelmällisesti ja ajatuksen kanssa. Minusta 50 €:n laite on jo sellaista hintaluokkaa, että sen mukana pitäisi tulla hyvät käyttöohjeet, mutta suunta on valitettavasti tämä muuallakin: käyttöohjeet ovat usein hanurista (markkinoilta löytyy toki aktiivisuusmittareita, joiden mukana on hyvät ohjeet). Loppukäyttäjä saa sitten itse pähkäillä tai palauttaa laitteensa kauppaan, josta se on ostettu. Tai sitten laite jää pölyttymään sukkalaatikkoon, kun käyttäjällä ei ole taitoa tai kärsivällisyyttä päkertää teknisten ongelmien kanssa. Tällaiset jutut on tarkoitettu vain meille, joilla on syvä addiktio teknisiin pulmiin. Meille tämä huumetta, muille helvettiä. 😉

Jatkoa varmaan seuraa tälle artikkelille, jahka käyttökokemuksia on kertynyt hippasen enemmän.

Aktiivisuusmittari unessa ja releet

Aktiivisuusmittari unessa ja releet

Nurinkurista kehitystä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kehityksen pitäisi mennä aina eteenpäin… ainakin teknisen kehityksen. Mutta ATK:ssa kehityksen suunta ei välttämättä ole parempaan. Ainakin hetkellisesti saatetaan mennä taaksepäin eikä loppukäyttäjä, joka tappelee ohjelmien ja laitteiden kanssa, jaksa aina ajatella optimistisesti, että ”reculer pour mieux sauter”. Jos jotain vieläkin parempaa on tulossa kahden vuoden päästä, niin se ei lohduta sitä, joka kamppailee ATK:n kanssa juuri tänään ja huomenna.

Joitakin MacOS-käyttöjärjestelmäversioita taaksepäin Applen koneiden mukana tuli ohjelmaparivaljakko iMovie ja iDVD. Tuolloinen iMovie oli erittäin helppokäyttöinen ja looginen. Tavallinen käyttäjä oppi sen käytön – jos ei nyt ihan käden käänteessä – niin ainakin suhteellisen helposti. Videokamera piuhalla Macin peppuun kiinni, ja iMovie ilmoitti kameran olevan kytkettynä. Tuo-napin painallus ja video alkoi tulla iMovieen editoitavaksi. Myös videon leikkaaminen iMoviessa oli helppoa aikajanan avulla, pari säätöä vain ja turhat kohdat sai napsaistua helposti pois. Videoon sai myös kivoja siirtymäefektejä helposti, ja muuta pientä elävöittämistä. Sen jälkeen olikin edessä valmiin videon polttaminen DVD-levylle. iMovien ylävalikossa oli kohta Jaa > iDVD. Tästä pääsi suoraan iDVD-ohjelmaan, jossa saattoi valita videon menuksi ihan ammattimaisen näköisen teeman, jälleen pari pientä säätöä, tyhjä levy koneeseen ja iDVD poltti videon DVD-levylle, jonka saattoi antaa lahjaksi tai muistoksi.

Näin tein useampia DVD-levyjä näppärästi ja Appleä kiittäen helposta ja ihanasta systeemistä. Haastattelin mm. äitiäni ja naapuriani, tein haastatteluista videoita ja tallensin ne DVD-levyille, jotka toimivat niin tietokoneissa kuin TV:seen kytketyissä DVD-laitteissa. Juuri näin helppoa ATK:n käytön pitäisi olla.

Tänä keväänä päätin kuvata ystävän väitöspäivästä joitain pätkiä muistoksi meille kaikille, mutta varsinkin väittelijälle itselleen. Viikkoa ennen tärkeää päivää testasin videokameran käyttöä, koska siitä oli ollut jonkin aikaa, kun olin sitä käyttänyt. Videoin pätkän kameran nauhalle ja ryhdyin kiinnittämään kameran Firewire-piuhaa iMacin peppuun. Mutta mutta, Firewire-reikä oli muuttanut muotoaan (uusi iMac), eikä plugi mahtunut tähän koneeseen sisään. Ärräpäiden ja ähellysten jälkeen löysin netistä apua ja ratkaisun, adapterin, jolla kameran piuhan saisi kuin saisikin liitettyä iMaciin.

Väitöspäivä tuli ja meni. Adapteri ostettiin, ja videon tuominen iMovieen oli ihan yhtä helppoa kuin olin muistanut, Tuo-napin painalluksella. Päätin, että poltan videosta yhden editoimattoman karvalakkiversion, ja vasta sen jälkeen katson, miten videota editoin vai editoinko lainkaan. Toinen mutta, mutta: Jaa-valikossa ei ollutkaan vaihtoehtoa iDVD. Sen sijaan sieltä löytyi Facebook, Vimeo, YouTube jne. iDVD-ohjelmaa ei löytynyt enää tästä ”uudesta” tietokoneesta. Ei muuta kuin nettiin! Siellä seilailtuani siksak sain tietää karun totuuden: iDVD-ohjelmaa ei saa enää edes rahalla tai luottokorttia läpsyttämällä. Kaikkein korneinta asiassa on se, että kun etsii MacOS:in Ohjeista DVD-levyn polttoa koskevia tietoja, niin siellä on maininta vain iDVD:stä. Siis mitä hittoa?!

Eteen tuli uuden videonpoltto-ohjelman etsiminen. Mutta, mistä niistä kaikista tiesi, toimivatko ne ja miten? Ja mihin muotoon ja millaisin asetuksin minun pitäisi video tallentaa, jotta saisin sen mahdollisimman hyvälaatuisena eteenpäin? Parhailla asetuksilla QuickTime-muotoon ja 50 minuutin videosta tuli yli 10 gigan pläjäys. Kokeilin ensimmäistä ilmaista App Storesta hankittua DVD:n poltto-ohjelmaa Free DVD creatoria. Ajattelin, että jos se toimii, voin ostaa siitä maksullisen version tulevaa käyttöä varten. Poltto meni mukavasti 99,99%:iin asti. Sitten tökkäsi. Näytölle tuli kyllä erroria, mutta ei mitään syytä, miksi poltto ei onnistunut. Ensimmäinen levy pilalla. Myöskään ohjelman tekemien video-tiedostojen polttaminen uudelle levylle ei onnistunut.

Ei muuta kuin uusi ilmainen ohjelma App Storesta: 1DVD. Poltto oli helppoa ja nopeaa. Tässä ilmaisversiossa videota poltetaan vain muutaman minuutin pätkä. Ohjelma ilmoitti polton onnistuneen, mutta tässä iMacissä, missä DVD:n tein, ei levy sitten toiminut. Sen sijaan kun tökkäsin sen TV:seen kytkettyyn halpis-DVD-laitteeseen, videolevy toimi vallan mainiosti, paremmin kuin osasin odottaa. Ei muuta kuin luottokorttia lätisyttämään ja ostamaan 1DVD Pro. Tälläkin ohjelmalla poltto ”onnistui”: vaikka levy ei toimi iMacissä, se toimii DVD-laitteessa. Onhan sekin jotain. Ehkä käyttäjän pitäisi olla tyytyväinen edes tähän. Mutta kun joskus on kokenut sen, että kaikki toimii, niin tällaisesta osittaistoimimisesta ei voi kauheasti hurraata huudella.

Ihmetyttää myös Applen ohjelmapolitiikka. iDVD:tä kehittämällä, pitämällä se mukana iLife-paketissa tai vaikkapa tekemällä se erillisenä ohjelmana maksulliseksi Apple olisi saanut ohjelmaa käyttävät ostamaan sen myös lumileopardi-koneisiinsa. Mutta nyt me sitten kannamme rahamme ulkopuolisille ohjelmien kehittäjille emmekä saa kunnolla integroitua systeemiä, ei sellaista kun iMovie & iDVD olivat. Yhä vieläkin ihmisillä on tarvetta ihan konkreettiselle käsin kosketeltavalle esineelle, kuten DVD-levylle, jonka voi antaa lahjaksi tai muistoksi. Eikä sitä kerta kaikkiaan halua tunkea kaikkea verkkoon ja pilveen… ja miksi pitäisikään haluta. Tekniikan pitäisi antaa valinnanmahdollisuuksia, helppokäyttöisiä ja kaikkien ulottuville, ei vain nörteille ja propellipäille.

Ei kai sitten voi muuta kuin odottaa, että ”reculer pour mieux sauter”.

DVD-levyt lasinalusina

Poltossa pilatut DVD-levyt kelpaavat vain lasinalusiksi tai ”hätistämään” lintuja pois kirsikkapuista.

Tarvitsenko enää erillistä TV-laitetta?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tämän aamun Turun Sanomissa (25.5. sivu 35) on Heli Peltoniemen kolumni, jossa hän jakaa ihmiset kolmeen ryhmään TV-vastaanottimien perusteella. On niitä, joilla on vielä putkitelkkari ja sen päällä pitsiliina ja Oiva Toikan lasilintu. Ja on niitä, jotka eivät vielä osaa kunnolla puhua, mutta käyttävät iPadiä tai muita tabletteja tahmasormillaan yhtä taitavasti kuin legojaan. Väliin jää sekalainen joukko, joilla on taulutelevisiot.

Olen ihan viime aikoina miettinyt omaa suhdettani televisioon. Siinä on tapahtunut parissa kuukaudessa suuri muutos. Minulla on yhä vanha putkipömpeli (veljen wanha); sen päällä ei tosin ole muuta kuin pitsimäistä pölyä. Tapanani on ollut katsoa telkkaria päivittän noin klo 21-23:n välillä. Paljon olen myös harrastanut tallentamista erilliseen digiboxiin. Viime kuukausien aikana tallentaminen on jäänyt pikkuhiljaa kokonaan. Ei ole tullut mitään sellaisia ohjelmia päällekkäin, että olisi ollut tarvetta tallentamiseen. Tai mitä ei löytyisi Ylen Areenalta.

Nyt on mennyt kaksi päivää, etten ole avannut putkitelkkaria ollenkaan. Viimeksi katsoin putkesta keskiviikkoiltana Greyn anatomian. Olen kuitenkin katsonut TV:tä joka päivä. Nimittäin iPadillä. Kun työpäivä on pulkassa, päivällisastiat tiskattu, heittäydyn sohvalle tai sänkyyn iPadin kanssa ja katson Ylen ohjelmia joko suorana tai Areenalta. Doctor Who on noussut suosikikseni tässä, vaikka onkin taas vaikea tottua Tohtorin uuteen ulkomuotoon. Onneksi Tardis on sentään pysynyt samana. Ja Tohtorin äänimeisseli.

Pari viikkoa sitten löysin sattumalta Rtve:n beta-sovelluksen iPadille, ja niinpä voin nyt katsoa myös Espanjan TV-ohjelmia omalla sängylläni. Juu, kyllä se aina välillä herjaa, että asun alueella, jolla ei ole oikeuksia katsoa niitä ohjelmia, mutta kun klikkaa ohjelmalinkkiä pari kertaa, niin taas näkyy. Löysin Rtve:stä muun muassa Somos cortos -osaston, jossa on mainioita lyhytelokuvia, niin espanjaksi kuin englanniksikin.

Nyt olen ihan vakavissani miettinyt, että kun putkitelkkari sanoo pitkän sopimuksensa irti, niin tarvitsenko sen tilalle enää erillistä TV-laitetta lainkaan? Jos haluan katsoa DVD-elokuvia ja -sarjoja, käy se tietokoneellakin, jonka näyttö riittää elokuville mainiosti. Loppusyksystä Nelonen kuulemma aloittaa nettilähetykset, joten Grey anatomiankin näen sitten netin kautta. Mihin oikeastaan tämän jälkeen tarvitsen varsinaista televisiota? Sen ja oheislaitteet kun heivaan ovesta ulos, tilalle voisin laittaa lisää kirjahyllyjä, sillä niistä on aina huutava pula.

Olenko siis hyppäämässä ainakin yhden sukupolven yli ja siirtymässä TV:n suhteen suoraan putkimummoista nuorten diginatiivien mobiilimaailmaan? Näin tässä voi hyvinkin käydä. 😉

Telkkari vs. iPad?

Telkkari vs. iPad?