Enemmän kuin pyöräilykypärä – lumoava Lumos

Pyöräily pimeällä on ollut minusta aina epämiellyttävää, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammalta tuntuu lähteä pimeään pyörän selässä, varsinkin liukkailla keleillä. Yleensä välttelen pimeälläajoa, koska tuntuu, että häviän tummissa vaatteissani – heijastimista huolimatta – pimeän sumppuun. Tämä on rajoittanut aika lailla liikkumistani syksyllä ja talvella. Tänä syksynä talvipyöräni dynamolla toimiva etuvalo sanoi vielä sopimuksensa irti. Huonostihan se on toiminut loska- ja sadekelillä jo vuosia. Onhan pyörä valoineen jo reilusti yli 20 vuotta vanhakin. Toki minulla on ollut erinäisiä irtovaloja sekä edessä että takana, mutta niiden kanssa on aina ongelmia. Kaksi ainakin on tippunut töyssyissä ja kadonnut sen siliän tien. Nykyinen viritelmä löystyy ja ponnahtaa osoittamaan taivasta tai häikäisemään kasvojani pienissäkin kuopissa. Ja sitten lamppu on aina kadoksissa, kun on kiire lähteä jonnekin. Muutaman kerran olen joutunut hätäpäissäni sitomaan otsalampun pyörään, kun pyöränlamppu on ollut jossain piilossa. Sählääminen valojen kanssa on raivostuttavaa.

Noin viikko sitten luin Turun sanomista artikkelin Lumos-kypärästä. Olin toki nähnyt Facebookissa mainoksen tästä jo aikaisemminkin ja ihastunut, mutta nyt näitä kypäröitä saa myös Suomesta. Tilasin kypärän heti miten suomalaisesta verkkokaupasta, ja seuraavana päivänä kävin hakemassa sen läheiseltä R-kioskilta. Olo oli kuin lapsella jouluaattona, kun lahjojen jako alkaa. 🙂

Kypärän on kehittänyt kaksi pyöräilevää insinööriä, jotka kyllästyivät tappelemaan valojen kanssa ja harmittelivat sitä, että kypärällä on vain yksi funktio: sitä tarvitaan vain onnettomuustilanteessa, muutoin se on vain hankala, turha kapistus. Näistä ajatuksista lähti Lumos-kypärän kehitys.

Lumoksen kuningasajatus on yhdistää hyvä, turvallinen kypärä ja hyvin näkyvät valot. Kypärässä on edessä noin 20 cm:n pituinen valkoisten led-valojen rivi ja takana yli 10 cm leveä, punaisin led-valoin varustettu kolmio. Mutta näiden huikaisevan kirkkaiden valojen lisäksi kypärässä on vielä suuntavilkut. Aivan, luit oikein! Vilkut tekevät tästä kypärästä järjettömän siistin. Suuntavilkut vilkkuvat sekä edessä että takana, eivätkä ne ole mitkään himmeät himatuikut.

Kun avasin paketin, niin ensimmäiseksi sovitin kypärää päähän. Säikähdin, ettei se mahdu päähäni, vaikka mittojen mukaan olisi pitänyt, sillä kypärä on yhdenkoon, aikuisten kokoa (54–62 cm). Takana olevasta säätökiekosta kääntämällä sain kuitenkin näppärästi justeerattua kypärän sisusta suuremmaksi ja kypärä istui päähän kuin hanska. Oli pakko heti kokeilla myös kypäräpipon kanssa, sillä Suomessa on pakko käyttää talvella sellaista, muuten aivot jäätyy. Hiukan lisää säätöä ja kypärä istui hyvin myös pipopäähän.

Etukäteen olin asentanut puhelimeen jo Lumos-sovelluksen. Se löytyy sekä iPhoneen että Android-järjestelmään. Mitä kaikkea kypärän mukana sitten tuli? Vilkkuvaloja varten pyöränsarveen kiinnitettävä noin 5 cm:n pituinen ohjainrasia, jossa on kaksi isoa painiketta L ja R ja neljä silikonilenksua, joista kahdella rasia kiinnitetään pyörään. Varalle jäi siis kaksi. USB-kaapeli, jolla voi ladata sekä kypärän että ohjaimen. Kaapeli tuikataan esimerkiksi tietokoneeseen kiinni latausta varten. Mukana tuli myös pikaohjeet englanniksi ja alennuskoodilipukkeita siltä varalta, että joku kaveri innostuu hankkimaan kypärän; silloin voin käydä aktivoimassa koodin ja saamme molemmat 25 dollarin hyvityksen.

Kypärän perusvalot toimivat ihan semmoisenaan. Takaosassa on nappi, josta valot laitetaan päälle, ja eikun menoksi! Valoissa on myös kaksi vilkkumistapaa – nopea ja hidas – mutta itse koen tällaiset vilkkumiset häiritsevinä. Mieluummin annan valojen palaa jatkuvasti. Etuvalot eivät häikäise omia silmiä, sillä valot on upotettu kypärän sisään; myöskään takavalot ja vilkut eivä tule rungosta ulos.

Kypärä ja puhelimessa oleva sovellus pariutetaan Bluetooth-yhteyteen. Samoin kypärä ja ohjain pariutetaan Bluetoothilla. Nämä molemmat operaatiot tapahtuivat ilman mitään ongelmia. Tämän jälkeen puhelin löytää lähellä olevan kypärän aina, kun kypärän valot on päällä. Puhelimesta voi esimerkiksi tarkistaa, kuinka paljon kypärässä on latausta jäljellä, säätää kypärän piippauksia ja aktivoida varoitusvalot. Sovelluksella näkee myös ohjaimen lataustason, kun ollaan Bluetooth-kantaman päässä siitä.

Suuntavilkut
Kun pariuttamiset on tehty, voi heti kokeilla, miten suuntavilkut toimivat painamalla ohjainrasian L- tai R-nappia. Kyseinen nappi jää vilkuttamaan oranssia, ja kypärässä kuuluu myös tasainen piippaus. Näistä tietää, että vilkku on päällä, vaikkei sitä kypärän alta välttämättä huomaakaan. Kun esimerkiksi painaa L-vilkkunappia, takana olevan punaisen kolmion vasemmalla puolella alkaa vilkkua noin 13 cm pitkä keltainen vinokolmio, joka osoittaa vasemmalle. Samaan aikaan edessä olevista valkoisista led-valoista puolet eli vasemmanpuoleinen pätkä alkaa vilkuttaa keltaisilla valoilla. Näin sekä edessä että takana olevat näkevät, että aion kääntyä.

Talvipyörässäni on hyvin lyhyt ohjaustanko, ja jouduin kiinnittämään ohjainrasian keskikohdasta oikealle, koska vain siinä oli riittävästi tilaa. Kun lähestyn risteystä, jossa haluan kääntyä, painan haluttua nappia vasemmalla kädelläni riittävän ajoissa ennen kääntymistä. Näin itse kääntymistilanteessa minulla on taas molemmat kädet pyöränsarvissa kiinni. Varsinkin liukkailla keleillä tämä on erittäin tärkeää turvallisuuden kannalta. Kun kääntyminen on loppuunsuoritettu ja etupyörä taas rungon suuntainen, voi painaa nappia uudestaan ja vilkkuminen loppuu. Testasin napin painallusta rukkaskäden peukalolla, ja hyvin toimi. Talvisin on pakko käyttää paksuja nahkarukkasia pyöräillessä, muuten sormet jäätyvät.

Varoitusvaloja en ole vielä testannut, sillä tarvitsen jonkun valokuvaamaan menoani. Itse kun ei sitä näe, kun takavalot ja vilkkuvalot syttyvät kaikki hehkuvan punaisiksi hidastuneen vauhdin merkiksi. Kypärän mukana tulleiden tietojen mukaan varoitusvalosysteemi on vielä betavaiheessa, joten niille ei luvatakaan täyttä toimivuutta. Mutta pelkästään näyttävien etu- ja takavalojensa sekä supermakeiden suuntavalojensa ansiosta tämä kypärä on hyvinkin hintansa (219 €) arvoinen. Ennen kaikkea kyse on turvallisuudesta ja näkyvyydestä pimeässä, ja siinä samalla myös mukavuudesta, kun valot kulkevat kypärän mukana, eikä niitä tarvitse muistaa erikseen. Suuntavalot ovat sitten ihanaa ekstraa; niiden ansiosta pimeän tultua tulee hillitön halu lähteä huviajelulle ihan vain siksi, että saa käyttää suuntavaloja. Hei vaan, pimeys, täältä tullaan kaikki valot päällä! 😀

Yhteenlaskupeli Gigan kanssa

Scratch-kurssilla tein päättötyöksi yhteenlaskupelin, jossa on kolme tasoa. Kun vastaa viiteen kysymykseen oikein, pääsee seuraavalle tasolle. Jos vastaa väärin, pikku-Nano huikkaa oikean vastauksen. Gigalla on ääretön määrä satunnaisia laskuyhdistelmiä, joten ei haittaa, vaikka vastaisi monta kertaa väärin, Giga heittää aina uuden laskutehtävän ja yrittämään pääsee uudestaan.
Yhteenlaskupelillä voi treenata päässälaskua, jota voi tarvita vaikkapa ostoksilla ollessa ja selvitellessä, kuinka paljon on vielä rahaa joululahjoihin. 😉

HUOM! Pelin näkeminen ja pelaaminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei valitettavasti voi pelata iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Eipä muuta kuin testaamaan ynnälaskutaitoa ja kehittämään itselle sopivaa tekniikkaa yhteenlaskutilanteisiin. 🙂

 

 

Reaktionopeustesti satunnaisluvuilla

Scratch-treenit ovat jatkuneet tänäänkin, kun ulos ei pääse sateen takia. Treenattu on edelleen satunnaislukuja ja muuttujia.Tässä pelissä voit testata reaktionopeuttasi. Pallo ilmestyy ruudulle satunnaiseen paikkaan ja liikkuu satunnaiseen suuntaan satunnaisella nopeudella. Yritä hiirellä klikkaamalla osua palloon oikeaan kohtaan saadaksesi pisteen. Aikaa sinulla on 30 sekuntia. Pallo on näkyvissä sekunnin kerrallaan.

HUOM! Pelin näkeminen ja pelaaminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei valitettavasti voi pelata iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Peli käynnistyy vihreää lippua klikkaamalla. Ja sitten vain palloa klikkailemaan. 😀

 

 

Satunnaisluvuilla modernia taidetta ;-D

Tänään olen harjoitellut Scratchillä satunnaislukuja, ja niinpä tein pienen animaationpätkän, jossa Calv maalaa randomisti modernin taiteen maalauksia tiiliseinään.

HUOM! Animaation näkeminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei valitettavasti näe iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Animaatio käynnistyy vihreää lippua klikkaamalla. Calvin voi laittaa maalaamaan aina uudestaan lippua klikkaamalla. Joka kerta syntyy erilainen taulu, eri väreillä. Onko Calv uusi Joan Miró? Eipä sitten muuta kuin analysoimaan Calvin maalausten symboliikkaa. 😀

 

 

Tunnetko suomalaista kirjallisuutta? -peli

Hyvät kirjat, runot ja novellit ovat ikuisia ja ajattomia; niitä voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan. Niillä on aina jotain uutta sanottavaa, jos lukija vain haluaa kuunnella.

Tämä pieni peli kyselee pelaajalta sellaisia kirjailijoita, jotka ovat jääneet suomalaisen kirjallisuuden historiaan tekstiensä ansiosta. He eivät ole yhden syksyn tähdenlentoja. Peli on tehty myös Turun Kirjamessujen kunniaksi; messut alkoivat tänään 6.10.2017. 🙂

HUOM! Pelin pelaaminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei voi valitettavasti pelata iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö tulee olla sallittuna.

Pelissä on neljä kysymystä. Lue, mitä kissa sinulle kertoo, ja vastaa kysymyksiin.
2 pistettä saa, kun tietää oikean vastauksen heti ensimmäisellä kerralla.
1 pisteen saa, kun tietää oikean vastauksen toisella kerralla.
Kolmatta tilaisuutta ei enää tule, vaan peli jatkuu seuraavaan kysymykseen. 🙂

Peli käynnistyy klikkaamalla vihreää lippua. 🙂

 

Scratch-projekti: Lepakko lentää

Tämä taitaa olla 13. Scratch-projektini… tai jotain sinne päin. 😉
Kaksi viikkoa on nyt näperrelty Ohjelmoinnin alkeet -kurssilla.

Animaation näkeminen vaatii Flash Playerin; siksi sitä ei voi valitettavasti nähdä iPhonella eikä iPadillä. Myös selaimessa täytyy olla asennettuna Flash Player -liitännäinen ja sen käyttö sallittuna.

Vihreää lippua klikkaamalla käynnistyy pieni animaatio.

Peuran poluilla

Pääsiäislauantaina citykanin retki suuntautui Mynämäen Korvensuuhun, Savikulmalle, josta lähdimme patikoimaan Korvensuun padon yli sen takaiseen metsään. Oppaana meillä oli retkimestari Antti.

Ensin kuljimme hiukan teitä pitkin ja sitten puikahdimme salaisesta ”portista” metsään polulle, jonka tuntevat vain peurat ja savikulmalaiset. 😉

Metsän pohja oli täysin vihreiden sammaleiden peitossa, joten käveleminen tällä pehmeällä pinnalla tuntui tosi hyvältä, ihan erilaiselta kuin asfalttia pitkin. Sammal peitti kaikki kivet myös, ja metsä kumpuili vihreinä aaltoina ympärillämme. Olimme ilmeisesti lintujen päiväunien aikaan liikkeellä, sillä metsä henkäili ympärillämme hiljaisuutta ja rauhaa. Emme kuulleet edes peuran jalkojen töminää. Vain kanahaukan ääntely kaikui ylhäällä puiden yläpuolella, ja siellä liitelikin majesteetillisen rauhallisesti kolme kanahaukkaa.

Jotta olisin saanut vangittua kameralla edes pienen osan metsän vihreydestä, käytin Pop Color ja Toy -efektejä, mutta nekään eivät pystyneet tallentamaan vihreyttä, kuten sen metsässä näimme.

Zen-aukioilla metsän mystisyys ja hiljaisuus tiivistyi, ja niissä varmaan ei olisi ollenkaan vaikeaa sujahtaa metsänpeittoon, tuohon metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan.

Retken aikana opin myös erinäisiä asioita, joita retkimestari meille kertoili. Nyt tiedän, että tuttu harmaa jäkälä, jota näkee paljon puiden oksilla ja kivien pinnoilla, on nimeltään sormipaisukarve. Opin myös tunnistamaan lupon ja naavan eron (luppo on se, joka ei veny). Samoin yllätyksenä tällaiselle citykanille tuli sekin, että hirven ja peuran papanat ovat sellaisia pieniä jäniksen papanan näköisiä. Olin aina luullut, että niiden jätökset olisivat vähintäänkin samanlaisia torttuja kuin noutajakoirien. 😀 Pakurikääpä ja sen tervehdyttävät ominaisuudet tulivat retkellä myös tutuiksi. Ja senkin tiedän nyt, että jos kolme metsuria kulkee yhden kesän ajan samaa polkua joka päivä, niin tuo polku on nähtävissä vielä 30 vuoden kuluttua. Ja paljon muita mielenkiintoisia asioita sain tietää, sellaisia joita voi kuulla vain metsässä, luontopolulla. 🙂

Peuran polun reitti oli kuulemma kolme kilometriä, mutta se ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, koska metsässähän aika tihenee ja hidastuu ja hyvässä seurassa aika katoaa kokonaan. 😀

Peurojen polkua pitkin saattaa päästä metsänpeittoon, metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan.

 

 

Tekniikan ihme – elämme scifiä

Silmäilin lauantaina aikani kuluksi Charles Petzoldin teosta Code: The Hidden Language of Computer Hardware and Software, jota suositeltiin eräässä Facebook-ryhmässä. Kirja on vuodelta 2000, ja kirjan alkupuolella oleva esimerkki sai minut pohtimaan tekniikan valtaisaa kehitystä. Esimerkin kaksi 10-vuotiasta poikaa, jotka asuvat vastapäisissä taloissa, yrittävät ratkaista, miten viestittää, kun vanhemmat ovat komentaneet heidät nukkumaan ja valot on ollut pakko sammuttaa. ”Do you have a telephone in your room at the age of 10?” kysyy Petzold. Ja samaan hengenvetoon hän toteaa, että jos perheen tietokone on kytketty puhelinlinjaan, sitä voisi käyttää, mutta onko se huoneessasi? 😀 Aivan. Tuohon aikaan, vuonna 2000, ihmisillä oli jo matkapuhelimia, mutta lapsilla tuskin. WhatsAppia, Snapchatia, Messengeriä ja mitä-niitä-onkaan ei ollut vielä keksitty. Ja niissä perheissä, joissa oli tietokone, se oli yhteisessä käytössä, yhteisissä tiloissa.

Tekniikan kehitys on niin huimaa, että jos juuri nyt kehittelee mielessään jotain innovaatiota, niin joku on jo luultavasti sen toteuttanut. Samoin monet asiat, joista vuonna 2000 osasimme unelmoida vain me scifin harrastajat, ovat nyt useimmille jo arkipäivää. Pari viikkoa sitten espanjantunnilla keskustelimme artikkelista, joka käsitteli espanjalaisia kaupan toimintaan liittyviä keksintöjä. Esimerkiksi sellaista, jossa ostoskoreihin ja -kärryihin kiinnitetään sensori, joka lähettää Bluetooth-yhteyden kautta kaupan järjestelmään informaatiota siitä, mitä reittejä asiakkaat kulkevat, missä kohdissa kauppaa viipyvät, minne eivät ikinä mene. Olemassa on myös teknologia, jossa ostoskorit ja -kärryt rekisteröivät, mitä tavaroita asiakkaat ovat keränneet niihin, ja kun asiakas saapuu riittävän lähelle jotain kaupan mainostauluista, tähän räpsähtää juuri tälle asiakkaalle suunnatut tuotteet ja tarjoukset. Jos kärryssäsi on esimerkiksi kananmunia ja maitoa, mainostaulu voi ehdottaa vehnäjauhojen ja voin ostamista, koska näistähän syntyy jo lettutaikina. 😀 Nenäliinojen ostajalle voidaan tarjota mustaherukkamehua ja appelsiineja.

Monelle meistä ovat jo arkipäivää kauppaketjujen sovellukset puhelimessa. Sovelluksesta näemme kaupan yleistarjoukset sekä meille suunnatut henkilökohtaiset tarjoukset. No, ainakaan K-kaupan algoritmi henkilökohtaisten tarjousteni kohdalla ei ole niitä tarkimpia 😉 mutta kuinka moni tietää, että Suomessakin isojen markettien ostoskärryissä on jo sensoreita, jotka rekisteröivät asiakkaan reitin. Omassa lähimarketissanikin jopa. Ja jos puhelimen WiFi on päällä, kaupan sensorit havaitsevat sen, antavat asiakkaalle vaikkapa tunnuksen T8463 ja seuraavat tämän tunnuksen touhuja kaupassa. 😉 Kauppiaat voivat nykyään seurata myös, mistä ovesta asiakkaat minäkin aikana tulevat, ja miettiä, miksi ihmiset tulevat lounasaikaan aina sivuovesta. Kauppojen saama data meistä on varmaankin äärettömän mielenkiintoista näissäkin tapauksissa, joissa itse asiakas jää järjestelmälle tuntemattomaksi, vain hänen kauppakäyttäytymisensä tallentuu järjestelmään. (Oi, jospa pääsisin analysoimaan tuota dataa!)

Itse toivoisin isojen markettien sovellukseen ominaisuuden, jossa kaupan järjestelmä nappaa laatimani ostoslistan ja tekee minulle sen jälkeen kolme reittivalintaa: nopean, laajennetun ja maisemareitin. Näistä voisin valita sen, mihin minulla olisi aikaa, ja löytäisin kaikki haluamani tuotteet reitin varrelta tarvitsematta hakea niitä sen kummemmin. Ooops, joku jossakin on jo varmaan keksinyt tämänkin tekniikan, ja ehkä se on jossain jopa käytössä.

Hiihtoloman jälkeiselle viikolle meillä on luettavana espanjantunnin keskustelua varten José Luis Martínin teksti Un día de febrero. Tekstissä Martín kertoo lapsuutensa päivästä 23.2.1981. Päivä alkoi ihan tavallisena, mutta illalla televisiossa näytettiin, kuinka everstiluutnantti Antonio Tejeron johtamat Guardia Civilin poliisit ryntäsivät parlamentin alahuoneeseen. Kaappaus kuivui kokoon jo yöllä, mutta jäin miettimään tekstin luettuani, onko omassa muistissani jotain päivää lapsuudesta, joka olisi ollut jollain tavalla mullistava. Tietenkin se tällaiselle scifi-ihmiselle on 21.7.1969. “Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle.” Koko perhe istui television ääressä tuona heinäkuisena päivänä ja seurasi Kuun valloitusta. Kun kaikki onnistui ja kuulimme kuuluisat sanat, alkoi kotikatsomossa isän johdolla hurja spekulointi, kuinka pian Kuussa olisi kaupunki pystyssä ja millaista olisi elää Kuussa. Vuosi 2000 tuntui tuolloin tosi kaukaiselta, olimme kaikki varmoja, ettei ihmistä pidättele nyt mikään ja että viimeistään silloin Kuussa olisi asutusta. Toisin kävi. Edelleenkään emme pääse viettämään Kuuhun sapattivuotta; tässä suhteessa tekniikka ei kehittynyt haluamaamme suuntaan. Tai no, tekniikka meillä on kyllä valmiina ja aivan eri sfääreissä kuin ne rämpelöt aparaatit, joilla ihminen lennätti itsensä Kuuhun vuonna 1969. Mutta kun Kuu oli kerran valloitettu, se menetti mielenkiintonsa ja aina utelias ihminen alkoi tähytä kauemmas. Ei pelkästään galakseihin, vaan myös omalle pallolleen. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan kaikkien autojen pitäisi kulkea ilman bensaa vuoteen 2050 mennessä. Tekniikalle tämä ei ole edes kunnollinen haaste, mutta taloudelliselle panostukselle kyllä.

Palataanpas tekstin alkuun. Miten pojat, joilla ei ollut kännykkää eikä tietokonetta (tabletista puhumattakaan!), ratkaisivat viestitysongelmansa vuonna 2000? Taskulampuilla ja Morsen aakkosilla, jotka ovat muuten käyttökelpoiset edelleen. 🙂

Pulse Oximeter -ohjelma iPhonessa

Kännykkä on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin pelkkä puhelin. Nyt siihen on alkanut saada myös erilaisia “terveysäppsejä” joko ilman tai yhdessä pienen lisälaitteen kanssa. Testasin yhden tällaisen, johon riitti pelkästään se, että asensi ohjelman.

Jokunen viikko sitten tuli tehtyä 4,99 euron nettiheräteostos: Pulse Oximeter iPhoneen. Pienen äppsin avulla pystyisi mittamaan nopeasti ja vaivattomasti sydämensykkeen ja hapensaannin – näin luvattiin.

Ohjelma toimii hyvin yksinkertaisesti. Avataan ohjelma, tökätään Start-nappia ja painetaan sormenpää puhelimen kameran ja salamavalon kohdalle niin, että salamavalo ”punoittaa” sormenpään läpi. Testiä varten otin puhelimen irti nahkakansistaan, ja aloin testailla. Aluksi oli hyvin vaikea saada mitään tuloksia. Välillä sain toisen tuloksen, esim. hapensaannin, mutta sydämestä ei kuulunut inahdustakaan, tai sitten toisin päin. Lopulta kuitenkin onnistui sekin, että molemmista tuli jokin tulos yhtä aikaa. Mutta erittäin vaivalloiselta koko touhu vaikutti.

Tämän jälkeen laitoin kannet uudestaan puhelimeen, ja nyt testaus yllättäen onnistuikin paremmin. Lähes aina tulokset tulivat suht nopeasti, ja ohjelma oli näin käytettynä tosiaan helppo ja nopea, kuten luvattiin. Tulokset myös tallentuvat ohjelmaan, joten tilastojakin voi siis seurata. Hapensaannin tulosten oikeellisuudesta on paha sanoa mitään, mutta sydämen leposykkeen tulokset vaikuttivat testeissä melko oikeilta tai ainakin oikeansuuntaisilta.

Onko sitten tällaisesta ohjelmasta mitään hyötyä?

Valmistaja ilmoittaa, ettei tätä tuotetta voi käyttää sairauden seurantaan, vaan se on suunnattu lähinnä urheilijoille tai urheilusuorituksiin. Ongelmana vain on se, että pulssin rajat ohjelmassa ovat 50–100. En oikein ymmärrä, mitä urheilija tekee pulssimittarilla, jonka ylin raja on vain 100. Silloin – anno dazumal (kun isoisä lampun keksi) – kun itse vielä treenasin päivittäin, olisi ollut alussa suuri apu siitä, jos minulla olisi ollut aparaatti, jolla mitata nopeasti, milloin pulssini oli 136–140:n huitteissa, missä sen piti harjoituksen aikana olla. Silloin olisi ollut kätevää mitata pulssi tällaisella vempaimella, eikä pysähtyä, etsiä ranteesta tai kaulalta sopiva kohta ja laskea 15 sekunnin ajan pulssia, kertoa se neljällä jne. Mutta jos yläraja mittarissa on 100, niin mitä hyötyä tästä ohjelmasta olisi urheilijalle?

Summa summarum: Pulse Oximeter -ohjelma on aika turha hely, enkä voi sitä suositella. Hintakin on siis liian korkea siihen, mitä sillä saa.

Pulse-oximeter

Oma soittoääni iPhoneen

Puhelimen vaihto uuteen vaatii aina hiukan vääntöä, mutta kun yhteystiedot on saanut siirrettyä uuteen luuriin ja muutama tarpeellinen ohjelma asennettua ja otettua käyttöön, niin puhelin alkaakin olla käyttövalmis. Paljon muuta kustomointia ei tarvitsekaan tehdä… paitsi se oma soittoääni. Ja se onkin ihan oma juttunsa iPhonessa.

iPhonen käyttöliittymä on samanlainen kuin iPadissäkin, sanalla sanoen looginen ja selkeä. Androidin jälkeen se tuntuu jopa hieman tylsältä, koska sen käyttäminen on niin tuttua ja helppoa. Niinpä sitä herkästi tuudittautuu luuloon, että kaikki on iOS:ssa helppoa. Väärin! Androidiin ja vanhoihin nokialaisiin oman soittoäänen laittaminen on ollut helppoa kuin heinänteko. Jos äänen tai kappaleen on jollain konstilla saanut siirrettyä noihin luureihin, niin sen valitsemiseen soittoääneksi on riittänyt klikkaus tai korkeintaan kaksi. Apple on kuitenkin niin ihastunut omaan kieltämättä mainioon käyttikseensä, ettei haluaisi millään antaa asiakkaiden kustomoida sitä. Oman soittoäänen laittaminen iPhoneen on Applelle ilmeisesti pyhäinhäväistys, sen verran hankalaksi se on tehty.

Turhia yrityksiä

Kuuntelin pikaisesti iPhonen soitto- ja merkkiäänet läpi ja totesin, että yhtä tylsiä ovat kuin muissakin puhelimissa. Mikään niistä ei tuntunut omalta. Kaksi vuotta minulla oli soittoäänenä vanhassa Androidissa Manán Perdido en un barco, erittäin hyvä kipale, joka alkaa sopivan terävällä rummutuksella ja “loilotuksella”. En nähnyt mitään syytä vaihtaa toiseen.

Yritin siis siirtää Bluetooth-yhteydellä Perdidon vanhasta luurista iPhoneen. BT-yhteys niiden välille syntyi, mutta iPhone ei suostunut keskustelemaan niin vanhan Android-käyttiksen kanssa, ja siirto epäonnistui. Yritin siirtää kappaleen Elisan Pilvilinnan kautta, koska yhteystietojen siirto sitä kautta oli onnistunut vaivattomasti. Kappale tulikin iPhoneen kuultavaksi, mutta ei sitä miksikään soittoääneksi voinut valita. Lopulta oli etsittävä Manán CD-levy, tuupattava se iMaciin ja siirrettävä levyn kappaleet iTunes-ohjelmaan ja sieltä sitten iPhoneen USB-piuhaa pitkin. Samalla siirsin myös yhden Carly Simonin levyn sisällön luuriin. Hienosti sinne menivätkin, ja pääsin samalla testaamaan puhelimen mukana tulleita mainioita kuulokkeita.

Jos kuvittelin, että kun Perdido on iPhonessa oikealla paikallaan musiikki-osastolla, mistä vain valitsen sen soittoääneksi, niin perin väärin kuvittelin. Ehei, näin helppoa se ei todellakaan ole iPhonessa. Tässä vaiheessa moni jo varmaan luovuttaisi ja tyytyisi Applen tarjoamiin soittoääniin, mutta minä en antanut niin vain periksi ja käännyin Google-sedän puoleen. Sitä kautta löysin kaksi ohjetta, toinen Windowsilla ja toinen Macillä tehtäviin omiin iPhone-soittoääniin. Niitä yhdistelemällä homma lopulta onnistui – tietyin rajoituksin. Soittoääniä iPhoneen on mahdollista tehdä erillisillä ohjelmillakin, mutta itse käytin Macissä valmiina olevaa iTunes-ohjelmaa, sen uusinta versiota 12.2.2.25.

Proseduuri askel askeleelta

Työkalut ja käyttöympäristöt: iMac Yosemite 10.10.5 ja iTunes 12.2.2.25 sekä iPhone 6 iOS 8.4.1.

iMac
Lähtökohtana on, että musiikkikappale on jo iTunes-kirjastossasi.
Käynnistä iTunes ja etsi kyseinen kappale iTunesista.
Valitse haluamasi kappale ja klikkaa sen pikavalikko auki (ctrl+hiirenpainike).
Valitse pikavalikosta kohta Näytä tietoja, ja avautuneesta ikkunasta välilehti Asetukset.
Laita rastit ruutuihin aloita ja pysäytä. Tämän jälkeen muuta aloitus- ja pysäytyskohdat haluamiksesi. Apple on rajoittanut soittoäänen pituuden, joten itse laitoin sen pituudeksi 29 sekuntia, jolla homman sain toimimaan. Koska halusin, että soittoääni alkaa heti kappaleen alusta, aloita-kohtaan jätin arvon 0.00 ja pysäytys-kohtaan laitoin 0.29. Kun tämä on valmis, klikkaa OK-painiketta.
Klikkaa kappaletta uudestaan (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta Luo AAC-versio. Tällöin kappaleen alle ilmestyy kopio valitsemastasi pätkästä, jonka pituus on siis 29 sekuntia.
Klikkaa tätä kopiota (ctrl+hiirenpainike) ja valitse pikavalikosta kohta Näytä kohteessa Finder, jolloin avautuu ikkuna, jossa näet kappaleen fyysisen sijainnin kovalevylläsi. Muuta kappaleen tiedoston tunnus .m4a:sta .m4r:ksi. Kopioi tämä tiedosto työpöydällesi.
Poista iTunesista kyseinen 29 sekunnin kappale (klikkaa ctrl+hiirenpainike ja valitse Poista ja iTunesin varmistuskysymyksiin klikkaa Poista tiedosto ja Siirrä roskakoriin). Jos näitä poistoja ei tee, seuraavat kohdat eivät välttämättä onnistu.
Avaa iTunesissa Merkkiäänet-kohta. Jos et näe sitä tai saa sitä näkyviin, klikkaa ylävalikkorivillä kohtaa Näytä ja valitse avautuneesta ponnahdusvalikosta Lisää… ja sieltä Merkkiäänet; tällöin saat näkymän Omat merkkiäänet, joka on vielä tyhjä.
Vedä työpöydälle kopioimasi .m4r-tiedosto Merkkiäänet-ikkunaan, jolloin se ilmestyy näkymän luetteloon.
Kytke iPhone sen mukana tulleella USB-kaapelilla Maciin. Kun puhelimen pikkukuva ilmestyy valikkoriville, valitse puhelimen Merkkiäänet. Synkronoi merkkiäänet -kohtaan laita valinta Valitut merkkiäänet, jolloin näkyviin tulee äsken tekemäsi merkkiääni. Klikkaa Käytä-nappia.

iPhone
Soittoääni on nyt ilmestynyt iPhonen soittoääniin, katso Asetukset > Äänet > Soittoääni. Klikkaa luettelo auki ja siirtämäsi soittoääni on ylin soittoääni (viivan yläpuolella). Nyt sen voi valita luurin soittoääneksi.

No, eihän tämä nyt loppujen lopuksi niin vaikeaa ollut. 😉

———————

PS. Kannattaa muistaa käydä poistamassa iTunesissa siitä alkuperäisestä kappaleesta se pysäytys-kohta, muuten kappale katkeaa aina siihen kohtaan, kun sitä kuuntelee.

PPS. Maná on meksikolainen bändi, jonka soundissa soi mukavasti lattarirytmit. Kuuntele YouTubessa Manán Perdido en un barco.

Luuri